Etelä-Afrikka: Kapkaupungin vaellukset

Kapkaupungissa pääsee veden lisäksi lähelle luontoa myös maalla aivan keskustan tuntumassa. Yleisin kohde on Table Mountain, jonka lisäksi vaellellaan paljon viereiselle Devil’s peakille sekä Lions Headille ja Signal Hillille (jonne pääsee myös autolla). AiA-reissun aikana tulin kiivenneeksi Table Mountainille, mutta kaksi muuta ovat vielä kokematta. Onneksi tässä on kuitenkin vielä 4,5 viikkoa jäljellä, joten eiköhän noihinkin pääse tutustumaan township-rundin lisäksi.

Table Mountainille oma retki lähti AiA-porukan Kantin ja PhanTomin kanssa Cable Carin luota, josta tarkoituksena oli suunnata Contour Pathin kautta kohti Platteklip Gorge –reittiä Table Mountainin laelle. Kesken Contouria spotattiin kuitenkin selkeästi käytetty reitti ylöspäin, jota ei kuitenkaan oltu merkitty Cable carin luona olleeseen karttaan, mutta päätettiin kuitenkin tsekata mihin se vie.

Reitti oli hieman mutkittelevaa ja suoraviivaisesti ylöspäin suuntautuvaa, ja koska polku oli pitkään selkeä, niin jatkettiin matkaa ja toivottiin, että tätä kautta säästettäisin hyvin aikaa. Pikku hiljaa selkeä polku alkoi kuitenkin hävitä ja ja jyrkkyystaso kasvoi, kunnes lopulta eteneminen sujui lähinnä tunnustelemalla ja toivomalla, että seuraavan kielekkeen jälkeen näkyis mahdollisuus päästä ylöspäin. Aika pitkään päästiinkin näin etenemään, kunnes jossain vaiheessa mulla alkoi tuntua, että jos joka nyppylän jälkeen seuraava reittivalinta on mysteeri niin ylöspäin mennessä päädytään isolla todennäköisyydellä tilanteeseen, jossa joudutaan miettimään miten päästä edes alas. Jätkät suostuivat ehdotukseen alas menosta, mutta koska oltiin jo sen verran kauan kuljettu ja vieläpä kohti alkuperäistä merkittyä reittiä niin päätettiin yrittää josko tähän asti päästystä kohdasta pääsisi alaspäin sen sijaan, että palattaisiin jo tehtyä reittiä pitkin takaisin.

 Alas meno sujui aluksi nätisti, mutta vaati muutamaan kertaan repun pois ottamista ja pudottautumisia, kunnes lopulta oltiin tilanteessa, jossa ylhäältä loivalta vaikuttanut reitti päättyikin pystysuoraan pudotukseen. Tässä vaiheessa viimeiset metrit olivat olleet aikaisempaa enemmän käsivoimajuttuja ja hetken aikaa oli vahva fiilis, ettei tästä ehkä päästäkään enää takaisin. Onneks paluu kuitenkin onnistui ja 3 tunnin sähellyksen jälkee oltiin jälleen Countorilla – itse ainakin astetta viisaampana ja varovaisempana. Offarit on jees, mutta reittikartta tuntemattomalle mestalle on erittäin pop samoin kuin kiipeilyyn sopivammat kuteet (ei repee housuista haarat tai joudu haikkaamaan pelkis boksereissa :D).

Pienen harhareissun jälkeen päivää oli kuitenkin vielä ihan hyvin jäljellä ja päätettiin vetäistä ylös alkuperäistä reittiä, jolta löytyy selkeitä porrastuksia ja muutama aitakin. Reitti on selkeä eikä siinä tarvita käsiä ollenkaan, muttei se kuitenkaan ole mikään ihan täysin helppo reitti. Nousu on kohtalaisen suoraviivainen ja askelmia on paljon, joten reitti ottaa oikeasti voimille. Itsellä viimeinen tunti meni offarin jälkeen jalat nätisti hapoilla, mutta toisaalta ylhäällä fiilis olikin sitten pirun loistava ja niitä näkymiä arvosti selkeesti enemmän kuin jos en olisi nähnyt vastaavanlaista vaivaa. Tänne vois köpötellä toisenkin kerran ja mahdollisesti eri reittiä niin tulee nähtyä vähän enemmän. Diggaan.