Etelä-Afrikka: Olutfestarit

Viimeisen viikonlopun sunnuntaina oli viimeinen Kapkaupungissa järjestettävän Festival of Beer -tapahtuman tapahtumapäivistä. 

Päätettiin Matthew'n ja Lindan kanssa käydä tutustumaan tarjontaan ja pakko myöntää, että hyvä setti olikin. Festareilla oli puhtaasti chilli sunnuntaifiilis eikä meiningistä ollut tietoakaan, mutta hyvin se näinkin meni. Paikan päällä oli yli 60 paikallista ja ulkomaista panimoa ja yli 200 erilaista olutta. 13 euron sisäänpääsyllä pääsi maistelemaan panimosta riippuen yhtä tai useampaa tuotetta. 

Testiannosten koko vaihteli pienestä maistelusta desiin. Bissehifistelijänä jäin useamman kojun luona suustani kiinni ja jutun kulkiessa moni varsinkin pitkän linjan jantteri ja omistaja maistattivat tiskin alta monta kertaa muitakin kuin maistiasena olevaa olutta. Lisäksi paikan päällä oli tietenkin mahdollisuus ostaa tuopeittain panimoiden tuotteita, minkä ansiosta oluiden yhteismäärä nousikin yli 200. Lipunhinnalla maistettavia oluita oli noin satakunta.

Oluen lisäksi paikalta löytyi useampi erinomainen tuoreruokakoju, joten paikan päällä oli mahdollista nauttia erinomaisesta safkastakin. Ehkä mielenkiintoisin tuttavuus oli belgialaistyyliset olutvohvelit!

Todellä hyvä päivä kaikin puolin ja reissun päätteeksi saatiin vielä festarituktukilla ilmainen kyyti takaisin autolle.

Etelä-Afrikka: Lion's Head

Viimeistä viikonloppua viedään ja kelit sen kuin paranee täällä. Kesä on ollut myöhässä, mutta tänä viikonloppuna (23.-24.11.) on ollut pirun kuuma eikä tuulesta ole yllättävää kyllä tietoakaan.

Lauantaina päätettiin kovista tuulivaroituksista huolimatta käydä huiputtamassa Kapkaupungin kupeessa oleva noin 500m korkea Lion's head. Chillailtiin ensiksi aamu- ja keskipäivä porukalla Elementsin uima-altaalla arskaa ottaen ja frisbeetä heitellen. Taisi muuten olla jopa ensimmäinen päivä, kun ollaan yhdessä porukalla siellä altaalla. Aiemmin keli on ollu hieman liian kylmä, samoin kuin uima-altaan vesi. Ei se vesi nytkään lämmintä ollut, mutta kuitenkin sen verran siedettävää, että siihen tottui. Kaikin puolin erinomainen tapa häivyttää edellisillan braai-kekkereiden vaikutukset ja valmistautua illan kiipeämiseen.

Päivä meni nopsaan altaalla ja meille tuli loppujen lopuksi kiire keritä Kapkaupungin bussiin. Ei sillä bussilla muuten olisi väliä ollut, mutta meillä oli tarkoituksena päästä huipulle ennen auringonlaskua ja laskeutua alas sen jälkeen. Ehdittiin kuitenkin bussiin, jonka jälkeen perillä Civic Centrellä napattiin vielä 60 randilla taksi Lion's headin juurelle.

Vuorelle nousu alkoi hiekkateillä, joka puolenkierroksen jälkeen vaihtui kiviaskelmiksi ja kivikoksi. Matka meni noin puolet matkasta helposti jalan, jonka jälkeen nousu jyrkkeni huippua kohden, niin että eteen tuli muutamat metallirappuset ja suoraviivainen eteneminen alkoi vaatimaan myös käsien käyttöä, joita Table Mountainille noustessa ole välttämättä tarve käyttää. Keli oli myös pirun kuuma ja hiki valoi, kun sialla konsanaan ja varjopaikoja piti puhtaana luksuksena.

Pidettiin Lindan kanssa aika kovaa tahtia, sillä mieluummin sitä menee kerralla kunnolla eteenpäin kuin pysähtelee. Lisäksi ohittelu on kivaa. Saavutettiin huippu lopulta 35 minuutissa 1 tunnin arvion sijaan. Ylhäällä köpöteltiin sitten merenpuoleiselle laidalle odottelemaan Carolinea ja Maikea, jotka saapuivatkin 15 minuuttia meidän jälkeen.

Auringonlaskua odotellessa nappailtiin parit nätit kuvat ja korkattiin mukaan otettu shampanjan tai no, Cap de Classique. Kaikkia rupesi nousun jälkeen myös vähän hiukoa, joten mun mukaan nappaama karkkihökötys meni kuin kuumille kiville. Siinä meidän istuskellessa ja ihmetellessä porukkaa alkoi pikkuhiljaa virtaamaan huipulle yhä enemmän ja auringonlaskun aikaan väkeä oli varmaan yhteensä 50 henkeä. Olipa joku onnistunut tuomaan mukanaan kaksi koiraakin!

Auringonlasku oli pirun nätti ja suosittelen Kapkaupungissa ollessa nousemaankin Lion's headille joko auringonnousua tai -laskua varten. Näihin aikoihin mukaan kannattaa kuitenkin ottaa taskulamppuja, sillä ainakin auringon laskiessa laskeutuminen muuttui astetta hazardimmaksi valon poistuessa. Me lähdettiin laskeutumaan vuorelta aikalailla heti H-hetken jälkeen käyttäen nopeampaan rautaketjureittiä suositellun reitin sijaan ja pimeys yllätti meidät vasta puolivälissä, mikä oli ehdottomasti hyvä valinta. Nousun aikana ei todistettu yhtään kaatumista, mutta laskeutuessa nähtiin pari liukastumista ja noissa kivikoissa on takuulla sattunut monta pahempaakin tippumista.

Päästiin tosiaan helposti ja nopeasti alas vuorelta ja saatiin taksikin 30 minuuttia tilauksen jälkeen (paikalla ei ollut yhtään taksia odottamassa ja tilaamattomia takseja tuli vasta klo 20.30 tienoilla). Taksille mennessä alkoikin sitten tapahtua: yksi meistä nyrjäytti nilkkansa parkkipaikan tasaisessa maastossa ja toinen huomasin puolivälissä matkaa, että kännykä on jäänyt jonnekin. Onneksi tiedettiin, että se on varmuudella jossain 2 eri kohdasta parkkipaikkaa. Vietiin nilkkansa nyrjäyttänyt kotiin ja jatkettiin taksimatkaa takaisin Lion's headille, josta onnekkaasti löydettiin kännykkä. Aikalailla sai kiittää pimeyttä siitä, ettei kukaan ollut sitä napannut sekä sitä, että meillä oli aavistus mihin se oli jäänyt. Sitten taas taksiin ja kohti Table View'tä. 

Meidän piti tosiaan alunperin ottaa taksi pelkästään Civic Centren bussiasemalle, mutta nilkan nyrjähtämisen ja hävinneen kännykän takia tultiin 6 km matkan sijasta kulkeneeksi 70 kilometria taksilla eli noin 600 randin edestä. Toisaalta halpa hinta frendille iPhonen menetykseen verrattuna. Pikkasen oli myös taksikeskuksessa ihmettelemista ja naurussa pitelemistä, kun kuski ilmoitti useampaan kertaan aina uuden määränpään.

Etelä-Afrikka: Viimeiset illalliset

Viimeinen viikko Table View'llä oli töiden ohessa hektistä aikaa myös vapaa-ajalla. Lopussa käytiin myös kolmessa suosittelemisen arvoisessa ruokapaikassa.

Viikon ensimmäinen erikoisempi safkapaikka oli perinteistä afrikaans-ruokaa tarjoileva Ons Huisie Table View'n lähellä Bloubergstrandissa. Tunnelmallinen ja todella suosittu paikka. Itse valitsin tällä alkupalaksi kalapyörykät ja pääruuaksi härän häntää punaviinikastikkeessa. Mureaa ja maukasta ruokaa. Suosittelen.

Seuraavana kohteena oli Blue Peter Bloubergstrandissa, jonka lämmitetyltä ulkoterassilta pääsee ihastelemaan auringon laskua. Loistava paikka napata bisset tai Don Pedrot (kahlua toimi paremmin kuin piparminttu ja amarula). Paikan päältä saa myös pubiruokaa ja annokset ovat isoja. Pizzat ja chiabatta purilainen toimii. Bissejä löytyy 8 eri laatua.

Kolmantena paikkana käytiin kokeilemassa Etelä-Afrikan ja mahdollisesti koko Afrikan isoimmassa ostoskeskuksessa Canal Walkissa sijaitseva Cattle Baron, josta paikallisen frendin Matthew'n mukaan saa todella hyviä pihvejä.

Ravintolana Cattle Baron tuo mieleen lähinnä perinteisen amerikkalaisen pihvipaikan, mikä ei sinällää yllätä, kun kyseessä on nimenomaan pihviravintola. Cattle Baron tarjoili sen minkä lupasi ja mun chateaubriand-pihvi tuli juuri niin medium miinuksena kuin sen halusin. Pehmeys ja maku toimivat myös.

Paikan päällä testaamisen arvoista ovat myös paikan pirtelöt, varsinkin barOne-maku. Jostain syystä mulle tarjoiltu pirtely oli todella iso ja paksua massaa täynnä, kun taas Linda sai samaa settiä pyydettäessä selkesti pienemmän pirtelön paljon juoksevammalla koostumuksella. Molemmat meistä maksoi saman hinnan, mutta epäiltiin porukalla mun saaneen jostain syystää paikan kallimaan thick-version maksamatta extraa. Ei paha!

Etelä-Afrikka: Viimeinen viikko SANCCOBilla

Jaahas, viimeinen viikko tuli ja on nyt jo takana. Koko viikon oli ihan hullu sählinki niin töissä kun vapaa-ajallakin ja joka ilta oltiin jossain.

Viikon kohokohta oli ehdottomasti viimeinen duunipäivä SANCCOBilla. Ei kuitenkaan vapaaehtoisduuniajan loppumisen takia, vaan siksi, että viimeisenä päivänä saa päättää oman työskentelyalueensa. Valitsin pikkupingviinien kanssa työskentelyn chick penissä. Toive toteutettiin, vaikkakin miehiä ei sinne pääasiassa sijoitetakkaan. Syynä kuulemma on, että naisille on helpompaa käsitellä pikkupingviinejä tarpeellisen kevyesti ja hellästi, koska ovat hennompia itsekin. Tai jotain vastaavaa.

Joka tapauksessa, vika päivä meni todella hyvin ja pikkupingviinien kanssa oli pirun nastaa työskennellä. Ne tarvitsivat paljon erilaisia lääkkeitä ja ruiskuja, joten tekemistä riitti tasaisesti koko päivälle. Lisäksi pienestä koostaan huolimatta ne söivät ruokansa paljon helpommin kuin suurin osa nuorista tai aikuisista pingviineistä. Ne nokkivat todella paljon perinteisen nokalla tunnustelun lisäksi - periaatteessa aivan kaikkea. Koko ajan karsinassa ollessa useampi kaveri nokki minne ikinä ylsikään, mutta koska ne olivat niin pieniä kooltaan, niin puraisut eivät tuntuneet pientä nipistystä kummemmalta. 

Lisähaasteena näiden karvapallojen kanssa oli kuitenkin luvun pitäminen. Jokaisen lääkinnän ja ruokinnan jälkeen piti etsiä vähintään yhtä pikkupingviiniä joka oli piiloutunut penkin alle, tilanjakajan taakse tai onnistunut jollain ilveellä soluttautumaan valmiiden joukkoon. 

Pirun hauskaa joka tapauksessa ja olisin mieluusti jäänyt vielä pariksi viikoksi duuniin. Duuni luisti, jonka lisäksi meillä oli aivan mahtava frendiporukka kasassa!

Etelä-Afrikka: Päivä Kapkaupungissa

Päivät SANCCOBilla on jälleen menneet nopsaan ja ekat karsinavastuut on takana. Opittavaa on vielä paljon, mutta lisävastuu tuntuu todella hyvältä samoin kuin uudempien vapaaehtoisten opettaminen. Tällä hetkellä ruokkiminen ja lääkkeiden antaminen menevät jo rutiinilla. Lisäksi vastuupäivät ovat sattuneet olemaan PEN2:ssa, jossa ei tällä hetkellä ole yhtään isoa ja vihaista pingviiniä, joten kädetkään eivät ole niin haavoilla kuin mitä ne aika ajoin ovat olleet.

Tässä vaiheessa on muuten hyvä muistuttaa, että vaikka pingviinit näyttää söpöiltä, ihanilta ja mitä kaikkea niin ne ovat ennen kaikkea villejä otuksia. Kaikilla täällä niiden kanssa työskentelevillä on suojista huolimatta kädet enemmän tai vähemmän haavoilla ja arvilla, sillä aina silloin tällöin joku pingviini yllättää. Känkkäränkkää esiintyy myös pingviineillä - varsinkin sulkasadon aikaan. Pahin setti mun aikana on varmaan 8 tikkia huuleen ja niiden saaja kuului vielä paikan palkattuun henkilökuntaan.

No joka tapauksessa, päivät SANCCOBilla sen kuin rullaa eteenpäin ja hyvää läppää lentää. Nyt seuraavana vapaapäivänä 13.11. lähdettiin saksaisen frendin, Tilmanin kanssa sivistämään itseämme Kapkaupungin keskustaan.

Ensimmäiseksi käytiin Fringen kaupunginosassa District Six -museossa tutustumassa alueen historiaan ja apartheidin vaikutuksiin. Museoon taisi maksaa sisään noin 3€ ja se oli nähty noin 30 minuutissa, vaikka jämähtikin lukemaan henkilöiden kertomuksia. Museo kuuluu niihin Kapkaupungin mestoihin, jotka pitäisi nähdä. Itse historiadiggailijana olin tyytyväinen käyntiin, mutta Tilman ja varsinkin mukaan lyöttäytyneet 3 krapulaista saksalaista kyllästyi paikkaan kohtalaisen nopeasti. Näin ollen sanoisin, että sivistyksen vuoksi täällä kannattaa ehdottomasti käydä, mutta jos historia ei ole se oma juttu tai olet krapulainen saksalainen niin suosittelen etsimään muuta tekemistä.

Museosta siirryttiin sitten 100 metrin päässä sijaitsevaan kuuluisaan kahvilaan/ leipomoon, Charly's Bakeryyn. Saksalaiset tyytyivät nappaamaan tässä vaiheessa värikkäästä ulkoseinästä pari kuvaa ja poistuivat takavasemmalle. Minä ja Tilman päätettiin sen sijaan pistää paikan pöperöt testiin. 

Tykkäsin todella paljon paikan habituksesta, mutta tilattu brownie ja cup cake eivät olleet mitenkään erikoisia. Kuitenkin vaikkei kokemus ollut mitenkään tajuntaa räjäyttävä, niin paikalla kannattaa käydä leipomon kuuluisuuden (paikallinen reality-sarja) ja ulkoisen habituksen takia. Ja kuten niin monesti todetty: tycke och smak är olika, joten voi olla, että leivokset säväyttää seuraavaa kulkijaa.

Charlyltä jatkettiin sitten matkaa ennalta valittuun luonasmestaan The Kitcheniin Woodstockin kaupungin osassa. Tiedettiin Tilmanin kanssa millä kadulla ja suunnilleen missä paikka sijaitsi, mutta koska ei oltu ihan varmoja päätettiin perinteisen kävelyn sijaan napata taksi pelipaikoille. Osittain myös siksi, että sen sai tingittyä 1,2 euron hintaan. Taksilla ei keritty kuitenkaan kovin pitkää ajella (napattiin taksin juna-asemalta kun matkan aikana ei näkynyt muualla yhtään.) ennen kuin paikka jo näkyi. Oltiin liikkeellä lounasajan loppupuolella ja paikka oli tupaten täynnä. Onneksi puolet asiakkaista otti ruokansa mukaan, joten istumapaikkoja oli muutama siellä täällä. 

Itse valitsi possumakkaraleivän lisäavocadolla, joka oli ehdottomasti yksi parhaista ikinä mussutetuista sämpylöistä. Raflassa oli leipien lisäksi lounasvaihtoehtona lounaslautanen tai salaatti, joihin paikka onkin erikoistunut. Pieni paikka, hyvä palvelu, erinomaisia makuja ja hyvä fiilis. Ehdottomasti käymisen arvoinen lounaspaikka eikä pelkästään oman arvioni mukaan, sillä moni kapkaupunkilainen pitää The Kitcheniä läntisen Etelä-Afrikan parhaana lounasravintolana. Myös Michelle Obama valitsi ravintolan lounaspaikakseen Kapkaupungin vierailullaan.

The Kitchen jälkeen vapaapäivää oli jäljellä, joten käytiin vielä tutustumassa juna-aseman pohjoispuolella olevan aukion krääsätarjontaan, käytiin Green Market Squarella ja napattiin yhdet vehnäset Long Streetin olumekassa, Beerhousessa. Siinäpä sitä kulttuuria sitten kerrakseen!

Vielä lopuksi huomautus Kapkaupungin turvallisuudesta, josta kuulee tarinoita suuntaan ja toiseen. Oman kokemuksen mukaan paikka on ollut yllättävänkin rauhallinen ja ongelmia voi välttää olemalla hereillä ja miettimällä pari kertaa minne on menossa. Porukka on pääasiassa hyvällä fiiliksellä liikkeellä ja ystävällistä, joten turha kyynisyys, ylivarovoisuus ja epäluulo kahlitsee omaa olemista aivan turhaan. Pikkasen kannattaa silti kuitenkin kelata, varsinkin yöllä. Jos esim baarissa joku mies ilmoittaa pitkän naistenvessajonon luona, että viereisten pimeiden portaiden alapäässä on toinen vessa, niin  hälyytyskelloja kannattaa kuunnella.

Kaikkiin tapahtumiin ei voi kuitenkaan vaikuttaa ja muutaman tutun sähläilyä kuunnellessa on pakko  todeta, että tuurilla on myös silloin tällöin osuutta asiaan. Yksi iso juttu, mikä kuitenkin vaikuttaa aina turvallisuuteen, on porukka. Jos mahdollista niin kannattaa luottaa pingviinienkin suosimaan "turvallisuus on numeroissa" -logiikkaan ja muistaa myös huolehtia toisista, varsinkin jos on humalassa. 

Itse huomasin, että Kapkaupungissa tietyissä osin ja keskustassa erityisesti juna-aseman luona voi yksin olla aika turvaton fiilis, pääasiassa aggressivisten kerjäläisten takia. Samat alueet ovat kuitenkin olleet sitten ihan fine kun mukana on ollut yksikin kaveri. Esimerkiksi Woodstockiin keskustan lähistölle en itse lähtisi yksin palloilemaan, mutta parin kaverin kanssa tilanne on aivan toinen. Woodstockissa asuva paikallinen tuttu kehui sitäkin seutua nykyään ihan turvalliseksi, mutta toisaalta neitokainen liikkui pääasiassa autolla. Woodstock oli myös mun Kapkaupungissa olon aikana ainoa mesta, jossa tiesin jonkun tulleen ryöstetyksi (bussiaseman luona).

Etelä-Afrikka: Viinikierros Vol 2

Muutama vapaaehtoisfrendi oli päättänyt lähteä viinitilakierrokselle lauantaina 9.11. ja kyseli mukaan. Mulla oli yksi viinikierros jo alla AiA:n ajalta, jossa Lonely Planetin TOP-kohteet oli käyty todella hyvin läpi, mutta toisaalta pirun monta paikkaa ja viinia oli vielä kokematta. Niin ja jos tarjolla oli kerta varmuudella hyvän viinin lisäksi hyvää seuraa niin miksen lähtisi mukaan. Lisäksi takaraivossa oli jo pitemmän aikaa kutkutellu mahdollisuus päästä käymään Franschhoekin viinialueella, sillä ensimmäisellä viinikierroksella oltiin pitäydytty puhtaasti Stellenboschin viinitiloissa.

Tälläkin kertaa täytyy sanoa, että kannatti lähteä. Jos viinitiloihin ja viineihin haluaa tutustua laajemmin ja ne ovat tärkeä osa omaa matkaa, niin silloin suosittelen auton vuokraamista ja sen avulla tilojen läpikäyntiä. Jos taas ei, niin valmiit kierrokset helpompana ja kevyempänä vaihtoehtona toimii vallan mainiosti. Toki ne maksaa selkeästi itse tehtyä matkaa enemmän, mutta silloin tällöin helppous on sen hinnan väärti.

Lauantain reissu alkoi kyydillä hostellilta minibussille, jonka luona tavattiin meidän kanssa kierroksella mukana oleva brasiliainen eläkeläispariskunta ja alaskalainen nainen. Tultiin uusien tuttavuuksien kanssa alusta asti hyvin toimeen. Oli myös nättiä kuulla ja jutella heidän matkakokemuksistaan Etelä-Afrikassa ja ylipäätänsä. Varsinkin reissu Alaskaan autolla ja seikkailu Alaskassa saaria yhdistävillä lautoilla kuulosti siltä, että se on aivan pakko kokea - tosin mieluiten silloin kun siellä ei ole ihan niin kylmä.

Itse viinikierros alkoi 4 viinin ja juuston yhdistelmämaistelulla Zevenwachtin viinitilalla. Jos muuten viini- ja juustomaistelussa on alussa esillä 4 juustoa ja tietää maistavansa 4 viiniä, niin niitä juustoja ei ole tarkoitus syödä kaikkea ensimmäisen viinin aikana. Kuulostaa aika itsestään selvyydeltä, mutta parin mukana olleen maistelijan kohdalla asia tuli selville hieman liian myöhään! 

Paikan viinit ja juustot toimi hyvin, vaikkakin itse valitsisin Fairview'n yhdistelmät ennemmin. Niissä oli selkeasti enemmän luonnetta ja vaihtelua. Zevenwachtilla juustoissa pitäydyttiin todella perinteisissä yhdistelmissä ja yleisimmissä juustoissa. 

Maistelun jälkeen päästiin sitten vielä ihmettelemään viinitynnyreitä ja niiden säilytysolosuhteita. Viinitynnyt on muuten pirun nättejä sisustuselementtejä, mutta valitettavasti niihin on pitkät jonot ja niiden lähettäminen Suomeen ei ole sitä maailman halvinta lystiä. Itse käytetty tynnyri sen sijaan ei kuitetaan ole vajaata 50 euroa kalliimpi sijoitus.

Seuraavaksi reissulla meillä oli tunnin mittainen tauko Stellenboschin kaupungissa, joka oli mukava yllätys. Paikka on Kapkaupunkiin verrattuna jotenkin surrealistinen mesta. Siitä puuttui kokonaan monille kaupungeille tyypillinen betoninen ja harmaa rumuus, mutta myös jotkut paikat siistiksi tekevät luonne ja rosoisuus (kuten Berliini). Kaupunki on todella idylinen ja maalauksellinen sen perinteisen turistisuuden lisäksi. Sen tuntisen köpöttelyn aikana tulikin hyvin vahvasti mieleen kesäinen saksalainen tai belgialainen kylä. Jos seuraavalla kerralla on enempi aikaa ja auto käytössä, niin Stellenboschin kaupungissa pitää käväistä uudelleen.

Tämän jälkeen lähdettiin Mariannen viinitilalle, jonka maistelussa löysin siihen astisen reissun pari lempparia punkkujen joukosta. Lisäksi oli mielenkiintoista maistella viinejä biltongin eli paikallisen kuivalihan kanssa. Viinitestailun ohella tuli siis myös hyvin selväksi miten kudusta, springbokista ja naudasta tehdyt biltongin eroavat keskenään. Suosittelen.

Mariannen jälkeen siirryttiin Laborien tilalle, jossa viinimaistelu sisälsi oman Etelä-Afrikan reissun laajimman kattauksen kokeiltavia juomia: Cap Classiquen, valkkarin, punkun, jälkiruokaviinin ja brandyn. Täältä löytyikin sitten reissun ehdottomat lempparijuomat ja mukaan tarttui kotiinviemisiksi brandy, jälkkäriviini ja lippulaivapunkku. Samaan aikaan meidän vierailun kanssa käynnissä oli myös bachelorette partyt, joten jos juhlia pukkaa niin viinatila vaihtoehtona vaikuttaa pirun nätiltä vaihtoehdolta. Siellä ei ainakaan juomasta ole pula!

Viimeisen tilan jälkeen nälkä kurni jo vatsassa ja pyydettiin opasta viemään meidät johonkin kivaan safkamestaan ja tällä kertaa kaveri osuikin aivan nappiin: Le Petite Ferme. Todella kaunis tila ja lauantaina keksipäivällä ihan täynnä. Onneksi 30 minuutin odottelun jälkeen meille tarjottiin kuitenkin pöytää. Pakko hehkuttaa, että ehdottomasti paras ruoka koko Etelä-Afrikassa tähän mennessä. 

Safkailun jälkeen meille jäi vielä 30 minuuttia aikaa Franschhoekin kaupungissa, joka on syystäkin laskettu yhdeksi Kapkaupungin alueen top10-kohteista. Todella nätti ja idyllinen mesta. Herkkusuiden ehdoton kohde täällä on Huguenotin myymälää suklaineen. Paikan päältä saa myös frozen jogurttia.

Hyvä kierros ja oli hauska nähdä eri paikkoja. Miinuspuolena tässä reissussa verrattuna neljän Stellenboschin paikan kierrokseen oli se, että pitkien ajotaukojen ja kaupunkikäyntien aikana viinimaistelusta syntyneet nousut kerkesivät laskea joka siirtymällä, minkä seurauksena matkat meni kaikilla enemmän tai vähemmän unessa ja reissun jälkeen oltiinkin kaikki aika väsyneitä.

(Tiedetään tiedetää, että viini pitäisi sylkäistä maistelun jälkeen kuppiin, mutta hyvästä viinistä haluaa nauttia loppuun saakka.)

Etelä-Afrikka: Vapautus

SANCCOB pyrkii järjestämään jokaisen vapaaehtoisen yhteen vapautukseen ja tänään oli mun vuoro kolmen muun onnekkaan kanssa.

Aamulla SANCCOBille tullessa autettiin paikan henkilökuntaa lastaamaan 12 tervettä pingviiniä isoreikäisiin pahvilootiin kuljetusta varten ja lähdettiin autolla kohti vapautuspaikkaa, Boulder's Beachiä. Ajomatka kesti noin tunnin suuntaansa. Kiloista ja senteistä oli jälleen apua: pääsin istumaan eteen sen sijaan, että olisi pitänyt körötellä pick-upin lavalla boksien kanssa.

Meillä oli tällä kertaa sen verran monta pingua mukana, että pyydettiin Boulders Beachin henkilökuntaa auttamaan ja kannettiin boksit yhdessä suojelualueen turistilaituria pitkin rantaan, jossa sitten lopulta kiivettiin itse rannalle ja valmistauduttiin vapautukseen turistilauman ihmetellessä mitä tapahtuu.

Itse vapautus suoritettiin niin, että laatikot asetettiin puoliympyrään kohti rantaa. Ensimmäisenä vapauttiin nuoret pingviinit ja vasta sitten aikuiset. Tämän kyseisen järjestelyn tarkoituksena oli varmistaa, että nuoret pingviinit lähtevät oikeaan suuntaan aikuisten perässä.

Usein niin kuin tälläkin kertaa, pingviinit menivät toki oikeaan suuntaan, mutta eivät kuitenkaan sekoittuneet rannalla olevaan pingviinilaumaan, vaan jäivät seisomaan sen reunalle. Helpottaakseen uusien tulokkeiden menemistä osaksi ryhmää ja nähdäkseen miten uudet pingviinit reagoivat ensimmäiseen kohtaamiseen aallokon kanssa, koko ryhmä "johdettiin" paikan henkilökunnan toimesta veteen, minkä jälkeen pingviinit jätettiin rauhaan. Pingviinit blendasivat, mutta yhden pingviinin uinti ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista ja Boulders Beachin henkilökuntaa pyydettiinki pitämään silmällä kyseistää yksilöä. Toivottavasti kyse ei kuitenkaan ole mistään ihmeellisestä!

Vapautuksen tekeminen täällä oli aivan uskomatonta ja ja pirun hyvää tuuria, sillä läheskään kaikkia vapautuksia ei tehdä täällä. Moni vapautus hoidetaan botskista käsin, jolloin pingviinit tiputetaan suoraan mereen ja koko vapautus on siinä sitten. Boulders Beachilla ja muissa rantavapautuksessa sen sijaan pääsee todistamaan pingviinien köpöttelyn boksista omiensa joukkoon, minkä näkeminen on todellinen elämys.

Etelä-Afrikka: Vapaaehtoistehtävät SANCCOBissa

Viikon sairastamisen jälkeen paluu SANCCOBille tuntui todella hyvältä. Poissaoloni aikana oli tullut myös liuta uusia vapaaehtoisia, joiden ilmestyminen syntyneen tauon lisäksi nosti omat fiilikset kattoon ja koko viikko meni siivillä. Koko ajan oppi uusia juttua, jonka lisäks nähtävästi tauko takasi sen, että pääsin viikon aikana työskentelemään suurimman osan päivistä pingviinien parissa.

Päivät yleistöissä tai mattojen ja boksien puhdistamisessa menee eivätkä ne ole mitenkään ihmeellisen vastenmielisiä. Ne hommat on pakko tehdä, jotta paikka pyörii. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin myöntää päivät pingviinien parissa tarjoaa niin paljon enemmän joka suhteessa kuin ne, jolloin ei pääse olemaan suorassa kontaktissa. Ne on niitä päiviä, joita oikeasti odottaa.

Joka tapauksessa viikko on ollut todella hyvä ja nyt vapaaehtoistehtävistä on oikeasti alkanut nauttimaaan!

Tässä vielä lopuksi lyhyet sepustukset paikkakohtaisista vapaaehtoistehtävistä. Yhdessä paikassa toimitaan aina yhden päivän ajan (vastuupaikkoja voi olla päivän aikana kaksikin), jonka lisäksi omien työtehtävien loputtua hommia tulee painettua aina hetkellisesti siellä, missä sille on tarvetta.

Se missä paikoissa yhden viikon ajan tai koko harjoittelun aikana tulee oltua riippuu monesta asiasta. Paikan henkilökunta pyrkii tarjoamaan vapaaehtoisille mahdollisimman monipuolisen kokemuksen, mutta koska tehtävät jakaa eri päivinä hieman eri ihmiset eikä kellään olen tarkkaa tietoa missä kukakin on työskennellyt ja kuinka usein, tietyt ihmiset päätyvät tekemään tiettyjä hommia enemmän kuin toisia. Tähän pystyy tietenkin vaikuttamaan kertomalla henkilökunnalle omista haluistaan tai ilmoittamalla, että on ollut jossain tietyssä tehtävässä turhan usein viime aikoina.

Lisäksi päivän sijoituspaikkaan vaikuttaa se, että ketä muita on töissä ja mitä taitoja heillä on, koska tietyissä tehtävissä voi toimia vain, jos on editystynyt ja osaa esimerkiksi antaa lääkkeet, pakkoruokkia tai pystyy olemaan vastuussa jostain osa-alueesta. Niin, vapaaehtoisena on tosiaan myös mahdollisuus päästä olemaan vastuussa jokaisesta muusta kohteesta paitsi CRU:sta (chick rearing unit, selitetään alempana).

Tämä alla oleva vastuualuejako on normaali, mutta voi vaihtua silloin, kun lintuja (pääasiassa pingviinejä tai pikkupingviinejä) tulee paljon. Muutoksina näihin paikkoihin mun aikana oli muun muassa pelikaanille tehty oma karsina, pikkupingviineille (80 kpl ja lisää oli tulossa) kahden oman karsinan rakentaminen ja erääseen kulkutautiin sairastuneiden pingviinien eristäminen muista.

Sitten itse alueisiin:

ICU: Intensive Care Unit eli teho-osasto, jossa olevat merilinnut ovat huonoimmassa kunnossa. Täällä kaikki tehtävät tehdään todella varoen ja pyritään olemaan mahdollisimman hiljaa, jottei potilaita häiritä enempää kuin on tervehtymisen kannalta tarpeellista. Vapaaehtoisen tehtävinä on avustaa harjoittelijaa ja palkattua henkilökuntaa ruokinnan ja lääkinnän kanssa. Lisäksi joka päivä tulee viedä likaiset pyyhkeet, astiat ja muut rakennelmat pois, siivota ja tuoda puhtaat tavarat tilalle. Osaa linnuista myös kuntoutetaan uima-altaassa.

PEN 3: Puolikuntoisten pingviinien karsina, Tänne osa pingviineistä tulee suoraan ja osa ICU:sta tai joskus PEN 2:sta. Täällä pingviinit jaettiin niihin joiden pitää uida 20 minuuttia ja niihin, jotka vain käyvät halutessaan uimassa. Vapaaehtoistehtävinä karsinan siistinä pitäminen ja siivoaminen sekä lintujen ruokkiminen (2x päivässä), lääkitseminen (eri lääkkeitä, vesiä ja muita nesteitä annetaan eri aikoihin) ja uimisesta huolehtiminen.

PEN2: Parhaimmassa kunnoissa olevien pingviinien paikka ja täältä seuraava askel on vapauttaminen tai aina silloin tällöin päätös siirtyä HOME PENiin (kotiaitaus), jossa asustavat kaikki ne linnut, joita ei voida eri syistä enää palauttaa luontoon. PEN 2 pingiivinit uivat jo tunnin settejä. Samat tehtävät kuin PEN3:ssä

PEN 1 JA AVIARY: Lentävien lintujen kodit. PEN 1:ssä ovat puolikuntoiset lentävät linnut. AVIARYssä taas hieman paremmassa kuosissa olevat lentäjät ja täältä seuraava askel on vapauttaminen. Vapaaehtoistetävinä paikkojen siivoaminen ja ruokalautasten valmistaminen. Joskus myös lääkinnässä avustaminen.

GENERAL: Kaiken toiminnan mahdollistava alue, jossa hoidetaan pyykit, valmistetaan tarvittava määrä nesteitä, tiskataan, sulatetaan kalat vesialtaissa sekä valmistetaan kalalautasia lentäville linnuilla. Valmistettavia nesteitä on kolmenlaisia: vesiruiskut, energiaruiskut ja ruokaruiskut, joista viimeiset valmistettiin blenderilla kalanpaloista, lääkkeistä ja muista ruoka-aineista.

MATS & CRATES: Koska joka päivä kaikki paikat siivotaan, pestään ja desifioidaan ainakin kertaalleen niin puhdistettavaa riittää. Täällä erilaiset matot, isoimmat tavarat ja laatikot puhdistettaan painepesurin, harjojen ja liotusaltaiden avulla.

CRU: Chick Rearing Unit eli paikan omien pikkupingviinien valvontakeskus, jossa huolehditaan paikan päällä hautomossa syntyneistä pingviineistä. Tänne vapaaehtoiset eivät yleensä pääse, ja kun pääsevät niin työ on pääasiassa puhdistamista ja pyykkäämistä, sillä CRU:n pyykit ja astiat pidetään muusta SANCCOBista täysin erillään.

JOBS: Jos vapaaehtoisia on todella paljon suhteessa lintuihin niin osa vapaaehtoisista viettää päivän tehden erinäköisiä yleishommia, joihon kuuluvat yllä olevissa osiossa auttaminen, lintujen uima-altaiden puhdistaminen (PEN2 ja PEN 3 huolehtivat yhteisestä altaastaan) ja eri paikkojen putsaaminen kuten paikan vakiasukkaiden kodin, HOME PENin.

Päätökset paikasta toiseen siirtämisestä, lääkkeistä, ruokamääristä ja muista on palkollisten ja eläinlääkärin vastuulla.

Etelä-Afrikka: Two Oceans Aquarium ja V&A Waterfront

Helou helou! Nyt saa taas pitkästä aikaa tavaraa ulos. Näitä juttuja kerkee kyllä kirjoittelemaan aika tasatahtia, mutta kuvat jää aina johonkin ja niiden takia julkaisuissa kestää. Nyt tosiaan asiaan sunnuntaista 2.11. ja siitä eteenpäin.

Olo on alkanut pikku hiljaa helpottamaan. Mitään ihmeellistä ei voi kuitenkaan vielä tehdä, mutta päätettiin chillinä vaihtoehtona nappaa MyCiti Bus Table Viewltä Waterfrontiin ja tutustua tähän Kapkaupungin turisteimpaan osaan sekä käydä katsomassa mitä kaikkea Two Oceans Aquariumista löytyy.

Oli todella nastaa päästä liikkeelle pitkästä aikaa, vaikkei ihan täydellä energialla päässyt vielä vetämään. En ihan hirvesti tykkää W&A Waterfrontista sen turisteisuuden takia, mutta toisaalta ainakin nyt sunnuntaina se tuntui yllättävänkin hauskalta vaihtelulta ja onhan siellä niitä hyviäkin paikkoja. Itse tykästyin varsinkin käsityömarkkinahalliin, josta mukaan tarttui pari erityisempää joululahjaa sekä ruokamarkkinarakennukseen, josta löytyy pääasiassa erilaisia tuoreruokakojuja ja ruokatuotteita kuten grillauskastikkeita.

Suosittelen ehdottomasti nappaamaan täältä tortillan, lihalla täytetyn leivän tai pari samosaa lounaaksi ravintolan tai pikaruokalan sijaan. Itse nappasin tällä kertaa tuotteet kolmesta eri kojusta: pihvisuikaleilla täytetyn sämpylän (4€), smoothien (2€) ja karamellisoidun kookoksen makuisen jätskipallon (1,2€). Paikan päällä kannattaa myös kävästä yläkerrassa, josta löytyy lisää ruokakojuja sekä janoisimmille baaripalvelut.

Two Oceans Aquarium  toimi hyvin puolikuntoiseen päivään ja voin suositella sitä varsinkin, jos matkassa sattuu olemaan lapsia. Akvaario antoi hyvän kuvan Etelä-Afrikan merialuiden monimuotoisuudesta sekä Atlantin ja Intian valtamerten eroista.

Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin todeta, että jos on aikaisemmin vieraillut Two Oceansissa jossain muualla, niin paikka on aikalailla saman vanhan toistoa. Ajoittain on myös outoa katsella lasin läpi kaloja, joita on tuijotellut sukellusten aikana silmästä silmään luonnossa. Niin tai ihmetellä afrikan pingviinejä 5 metrin päästä tietäen, että seuraavana päivänä samanlaisia kavereita tulee ruokittua ja lääkittyä omin pikku kätösin. 

Etelä-Afrikka: Sairaslomaa ja Halloweeniä (2.11.)

Joo, eihän tässä sitten kerinnyt kuin muutaman duunipäivät vetämään ennen kuin influenssa iski ja nyt sit sitä ollaan 5 päivää kipeenä. Meistä tuli täällä hostellilla yks kipeeks ja sen jälkeen aina uus on sairastunut joka toinen päivä eli nyt kipeenä 4/6 täällä asuvista vapaaehtoisista. Hauskinta on et Table View’n medicrossilla tasan yhdelle on tehty kunnon testit ja muille arvottu eri tauteja vaikka oireet on samat ja ollaan kerrottu asuvamme samassa talossa.

Viime päivät menneet aikalailla nukkuessa, mutta parempaan suuntaan menossa ja toivottavasti huomenna olis potkua lähteä kaupoille. Nämä seinät rupee meinaan kaatuun aikalailla päälle.

Tajusin kans tossa eilen tän kuun aikatauluja katsellessa, että mullahan on täällä enää 8 vapaapäivää ja 14 työpäivää jäljellä. Duunipäivien jälkeen ite ja muut on aikalailla sen verran väsyneitä ettei niinä iltoina tule tehtyä mitään sen kummempaa ellei seuraavana päivänä ole vapaata, joten ehkä pitäis alkaa pohtimaan mihin haluaa noi 8 pvää käyttää. Itsellä on siin mieles hyvä tilanne, et AiA:n aikana tuli nähtyy ja tehtyy kaikki suurimmat jutut ja massia pitäis säästellä loppureissua varten. Devil’s peak olis hyvä tosin haikkaa heti, kun tän kuumeen saa pois. Sit Long Streetille ja Greenmarket Squarea tutkimaan. Muut nopsaan mieleen tulevat jutut on surffaus, two ocean’s world ja lion’s head. Sitten sinä ainona vapaana lauantaina pitää tehdä uus visiitti Old Biscuit Millille nauttimaan Neighbourhood Marketin antimista, joka on ehdoton must täällä käyvälle.

Viimeiset pari päivää vedelty jogurttia ja nuudeleit, mut nyt nekin alkaa loppumaan, joten tänään taitaa olla kauppapäivä. Kävästään kans treffaamas Kellyä, joka on toistaseksi ainoona meistä päätynyt sairaalaan. Muut sinnitellään viel täällä.

Ainiinjoo, torstaina tuli kuumeesta huolimatta kävästyä muiden maanitellessa mukana Table View’n paikallisissa Halloweebileissä. Ihan hauska setti ja oli mukava nähdä muita vapaaehtoisia, mutta muutama tunti tässä olotilassa riitti. 

Etelä-Afrikka: Colour me crazy

Päivät pyörii aika nopsaan eteenpäin eikä duunin lisäksi oikein kellään ei ole ollut paukkuja muihin juttuihin työpäivinä. Moni nappasi tosin alkuun vapaapäivinä muutamat reissut, mutta totesi et niiden jälkeen seuraavat päivät menee töissä väsyneenä.

Itsellä aika on mennyt kans pääasiassa välillä SANCCOB-Elements-Pick ’n pay-Bayside mall paria kertaa lukuunottamatta. Nyt eilen oli kuitenkin isompaa häpeninkiä. Oltiin ostettu Matthew’n, Julien, Zoen, Tilmanin ja Elken kans liput Colour me crazy-festareille, jonne paineltiin Mathew’n autolla ennen yhdeksää. Oltiin siis pelipaikoilla 2h ennen 5km juoksun alkua eli aamu meni vähän odotteluksi, mutta toisaalta saatiin ihan jees autopaikka eikä tarvinnut jonottaa.

Tapahtuman ideana oli pukeutua valkoiseen ja kulkea 5 km matka jonka aikana 1km välein päälle heitettiin tietyn väristä jauhetta, joiden lisäks osallistumismaksuun sisältyi 1 väripussi per peppu. Lisäks väripusseja oli mahdollista ostaa lisää ja niitä jaeltiin muun muassa festarilavalt pariin kertaan ilmaiseksi, joten väriä lens päälle aina vähän väliä. 5km taipaleen jälkeen, joka ihmismäärän ja porukan mentaliteetin takia meni aikalailla kävelyksi eikä juoksuksi, alkoivat lähtö- ja maalipaikkana toimineella alueella yhden lavan festarit.

Arska paistoi koko lauantain täysin pilvetömältä taivaalta ja ilma oli todella kuiva, minkä takia värit ei jääneet niin hyvin vaateisiin, mitä olin odottanut. Moni kastelikin itseään matkan varrella olleilla vesipusseilla juomisen sijaan ja muutama, joilla oli matkassa vesipullo, uhras sen sekoitettavaksi väriaineeseen. Tää keino oli ainoa tapa, jolla värit sai kirkkana ihoon ja kuteisiin. Kuivasta ilmasta, kuumuudesta ja pölystä johtuen edes kirkkaimpien värien vaikutus ei kuitenkaan jäänyt kovin pitkäksi vaan aikalailla maalivaiheessa ja viimeistään festareiden aikana jokaisen juhlijan väri-ilotulitus oli muuttunut yksinkertaisesti likaisuudeksi. :D

Me oltiin festareilla viiteen asti päiväl, kun osa ja kuski halus lähtee pois. Ittel olis vielä olu virtaa jatkaa. Jännä festarimuuten myös siin mielessä, että se alkoi aamulla ja päättyi jo klo 8 illalla.

Anyways, hemmetin hyvä fiilis ja hauskat festarit! Mukaan olis tosin kantsinut ottaa joku lätsä tai edes aurinkorasvaa, sillä keli uuvutti monet ja meistä suurin osa löysi likakerroksen alta auringon polttaman punaisen ihon ja rajat, joita ei ihan heti saa pois. Onneks olin ite napannut edes arskat messiin!

Etelä-Afrikka: Pingviinien parissa

Ekan lomal jälkeen pääsin seuraavaksi jo työskentelemään pingviinien kanssa. Duuni on osaltaan aika paljon paikan siivoamista joka kertaa uudelleen, mutta joten ruokkimisen ja pingviinien kanssa toimimisen mukaan tulo nosti huomattavasti fiiliksiä.

Perussiivoamiset ymmärtää toki tärkeänä duunina ja niillä varmistetaan, että kaikki toimii niin kuin pitää eikä niiden tekeminen mitenkään harmita, mutta vastapainoksi haluaa päästä työskentelemään suoraan pingviinien parissa, joiden takia sitä oikeasti ollaan täällä.

Ekan päivän pingviinien käsittelyn jälkeen vasemman käden peukalon kämmenosa oli aika mustelmilla ja haavoilla puremisesta, sillä pingviinit ei lopulta diggaa siitä että joku tulee ja yrittää nostaa ne paikasta toiseen (yllätys!). Käsittelyn lisäksi uutena juttuna tuli pingviinien ruokkiminen, joka on aika vaikeeta ja niitä hommia, joissa kokemus tuo selkeesti varmuutta. Osa pingviineistä ei meinaan tykkää syödä, mutta kuntoutumisen kannalta tavaraa pitäisi kuitenkin saada sisään.

Tästä se lähtee!

SANCCOBista pitää vielä mainita, että sen pääasiallinen tarkoitus on ottaa vastaan huonokuntosia ja sairaita pingviinejä ja muita merilintuja, kuntouttaa/parantaa ne ja palauttaa takaisin luontoon.

Näiden hetkellisten vierailijoiden ohella paikan päältä löytyy myös joukko pingviinejä ja muita merilintuja, joita ei eri syistä voida enää palauttaa luontoon ja joiden joukkoon osa SANCCOBille tuoduista uusista linnuistakin kuntoutuksen jälkeen siirtyy.

Koko toiminta on kaikin puolin äärimmäisen tärkeää duunia, sillä afrikan pingviinejä on jäljellä enää murto-osa siitä, mitä niitä oli 10 vuotta sitten ja määrä pienenee koko ajan. Ilman apua laji onkin vaarassa kuolla sukupuuttoon -  juuri meidän ihmisten takia.

Etelä-Afrikka: Ensimmäiset päivät SANCCOBilla

Seuraavana päivänä (pe 18.10.) alkoikin sitten vajaan 6 viikon vapaaehtoisduuniurakka SANCCOBilla pingviinien ja muiden merilintujen parissa.

Täällä Elementsillä muita vapaaehtoisia on tällä hetkellä 3 mimmiä ja 2 muuta jätkää, joista kahdella ei ole aikaisempaa kokemusta eläinten hoidosta, mutta muilla ja suurimmalla osalla SANCCOBin harjoittelijoista ja vapaaehtoisista on eläintausta opiskelun tai töiden puolesta.

Elementsissä vapaaehtoisia on yleensä kahden dormihuoneen ja vapaaehtoisdiilihinnan (100RM/yö) takia lähialueen yöpaikoista toiseksi eniten heti AVIVA-talon jälkeen, jossa suurin osa vapaaehtoisista yleensä asuu.. Itsekin tulin kelailleeksi kesällä AVIVA-taloa, koska siellä yöpyy kaikki AVIVAN kautta Table Viewn läheisyydessä olevat vapaaehtoiset (tällä hetkellä noin. 30 henkeä) ja mahdollisuudet tutustua laajaan porukkaan ja tehdä juttuja yhdessä ovat Elementsiä paremmat. Itse päädyin kuitenkin lopulta Elementsiin, koska se oli vajaalta 6 viikolta 200e halvempi.

Jutteluiden pohjalta osa diggailee AVIVA-talosta meiningin takia, mutta osa taas ei. Suurin osa siellä oleilevista on noin 20 vuotiaita ja meno on sen mukaista (vähän niin kuin suomessa olis ekoja kännejä vetelevien teinien keskellä). Toisaalta täällä Elementsillä meininki on ollut sitten yllättävän rauhallista ja koska dormiasänkyjä on vain 8salle, niin aktiivisuus on todella paljon kiinni siitä minkälaista porukkaa sattuu olemaan ja jos todennäköisyyksiä miettii niin 30 hengestä löytyy helpommin hengenheimolaisia kuin seitsemästä.

Ensimmäinen päivä SANCCOBilla meni aikalalla kuin ekalle luokalle mentäessä: mistään ei tiedä mitää, on aikalailla pihalla ja ulosanti on lähinnä astetta huonompaa läppää kuin normaalisti. Tämä eka päivä meni mulla pääasiassa mats & crates osastolla pesurin, kahden eri litkun ja harjan kanssa erilaisia asioita pissasta, kalasta ja kakasta siivotessa. Duuni ei ole siinä mielessä fyysistä, että nostelisi maksimipainoisia juttuja, mutta siinä ollaan lähes koko aika ulkona ja tekemässä jotain fyysistä hommaa. Näin ollen 8 tunnin duunipäivän ja tunnin ruokiksen jälkeen on aika väsy – varsinkin jos köpöttelee vielä päälle 3 km kauppamatkan kasseineen.

Toinen päivä meni aikalailla samalla tavalla kuin ensmmäinen, mutta tällä kertaa oleskelin lähinnä generalin puolella tiskaten, pyykkejä laitellen ja pingviineille ruokaa tehden. Pikkuhiljaa alkoi tutustua porukkaan, mutta jotenkin sitä vaan oli sellainen inttifiilis ja vähän yli 3 viikon reissaamisen jälkeen pitkäkestoinen työnteko tuntui yllättävän haastavalta. Toisaalta samat vibat olis voineet olla missä tahansa muussa duunissa vastaavan reissun jälkeen varsinkin jos paikka, ihmiset ja tehtävät ovat täysin uusia.

Ensimmäisenä kahtena päivänä tuli pariin kertaan kelattua, että mihin sitä on taas ryhtynyt ja ei se taksikuski väärässä ollut kun ihmetteli miksi teen 6 viikkoa duunia ilmaiseksi sen sijaan, että olisin beachilla ja harjoittelisin vaikka surffausta.

Pe-la duuneilun jälkeen koitti onneksi jo ensimmäinen vapaapäivä (mulla duunirytmi 2 päivää duunia, 1 vapaa, 4 duunia, 2 vapaa, 3 duunia, 2 vapaa jne.) jolloin lähdin seuraavaa maanantain vapaaehtoisduunin aloittavan Tilmanin kanssa tutkimaan läheistä ostoskeskusta. Matkalla sattui siisti kohtaaminen, kun auto yht’äkkiä pysäytti viereen ja siellä ollut nainen kertoi, että kohta tietä pitkin kävelee mimmi joka on talsinut 7 kuukauden aikana jo yli 5 000km ja on 10km päässä viimeisestä pisteestä ja kysyy, että halutaanko kävellä yhdessä kauppamatkan ajan. Totta kai haluttiin! Täytyy sanoa et ihan mahtava mimmi ja mahtava proggis tuo Hearts in Motion.

Ostoskeskuksesta mukaan tarttui paikalliseen luuriin vähän lisää credittiä sekä pari paitaa, minkä jälkeen päivä meni nätisti hostellin sisäpihalla aurinkoa ottaen ja AiA-reissun aikana ostetulla calligraph-kynällä piirrellen. Erittäin chilliä!

Etelä Afrikka: Robben Island 16.10.

Aivan huikea AiA-reissu on nyt takana ja paljon muutakin tuli tehtyä kuin tähän blogiin kirjoitetut jutut. Hemmetin isot kiitokset kaikille messissä olleille samoin kuin viimeisen illan sitsien juhlapaikkana toimineelle Alfajirille.

Suurin osa AiA-porukasta suuntasi eilen kohti Suomea. Minä, Niina, Andy, Vesa sekä Kapkaupungissa mukana ollut Aleksi vietettiin iltaa vielä Long Streetillä Addis in Capessa afrikkalaisesta ruuasta nautiskellen.  Hyvää fingerfoodia. Käytettiin raflas hyvä aika ja lähdettiin sulkemisen aikaan pois. Mulla olis sen jälkeen ollut 22,5 km taksimatka Table Viewin Elements-hostellille (jossa kaikki mun tavarat olivat, muttei hotellihuonetta, koska omistajat eivät olleet paikalla mun siellä käydessä) ja tässä vaiheessa alkoi tuntua, että voisin taksimatkan sijaan säästää aikaa ja rahaa ja napata vaan dorm bedin samasta hostellista, jossa Aleksi, Niina ja Andy keskustassa asuivat.

Köpöteltiin siitä siten Cape Town Backpackersiin, jossa esitin asiani respassa olleelle yövartijalle. Vapaa huone –kyselyä seuras 15 minuutin keskustelu siitä miksei hostelli ollut valmis ottamaan maksavaa asiakasta vastaan. Aleksilla oli dormissaan paljon tyhjää ja Andyllä & Niinalla omassa huoneessaan 3 vapaata xtrasänkyä. Hostellissa oli siis tilaa, mutta checkautuminen ei onnistu koska en ollut bookannut huonetta etukäteen eikä mun nimeä siten ollut listalla. Kuulemma siinä vaiheessa netin kautta bookkaaminenkaan ei olisi auttanut asiaa… Olis vaan pitänyt köpötellä suoraan jompaan kumpaan huoneeseen ja vaan maksaa aamulla. Hiukkasen heiluri otsassa mentiin siitä sitten viereiseen hostelliin, jossa makuupaikan sai ilman sen suurempia mutinoita (onneks olin napannut passin mukaan!).Tais muuten olla eka kertaa kun tsekkaan huoneeseen ilman muita tavaroita kuin ne mitä taskuista löytyi.

Seuraavana aamuna sitten lataamaan kännyä noiden hostellin aulaan ja Andyn kyydissä autolla kohti Robbenia jonne oltiin varattu liput viikkoa aiemmin. Pahimpana turistikautena liput kannattaa varata ja paria kuukautta aiemmin, mutta nyt meni nätisti viikkoa ennen. Lautan lähtöpaikka löytyi yllättävä helposti ja saarelle päästiin joutuisasti. Saarella ensimmäinen kierros tehtiin turrebussissa, jossa opas heitti hyvää läppää selkeällä enkulla. Tämän jälkeen siirryttiin sitten itse vankilaan, jossa Nelson Mandela vietti vankeusaikansa. Siellä kierroksesta vastasi paikan entinen vanki, joka jakoi samalla omia kokemuksiaan. Kierros oli ihan ok, muttei yksikää meistä kolmesta oikein ymmärretty oppaan laiskasta murteesta kahta kolmasosaa (taitaa tämänkin olla ensmmäinen kerta enkkukierroksilla). 

Takaisin tullessa oltiin 15 minuuttia lautalle osoitetusta lähtöajasta aikataulussa jäljessä. Satamassa oli sinne saavuttaessa myös käsittämätön määrä ihmisiä ja lautan paikalle saapuessa yli puolet ei tietenkään mahtuneet mukaan erottaen esimerkiksi yhden vanhan pariskunnan toisistaan. Seuraavan lautan luvattiin tulevan 20 minuutin päästä, mutta odottelu venyi  kunnes lopulta meidät ohjattiin eri kohtaan satamaa karsinaan. Tässä karsinassa seistiin sitten taas tovi kunnes joku saapui ilmoittamaan, ettei mentäisikään paikalle tulleella uudella lautalla vaan jollain muulla. Tämä laukaisi porukassa pienimuotoisen kapinan, minkä seurauksena 10 minuutin päästä meidät sittenkin päästettiin botskiin. Loppusählingin jälkeen oltiin vihdoin ja viimeinen takaisin Kapkaupungissa 2,5h aikataulusta jäljessä. Onneksi ei ollut lentoa samana päivänä.

Waterfrontissa käytiin vielä Belhazarissa nauttimassa  erinomaiset riistavartaat (erittäin laaja viinivalikoima), jonka jälkeen taksilla Elementsiin. Kuski ei oikein tiennyt missä hostelin osoite tarkalleen oli, mulla oli kännykän akku loppu eikä kummallakaan ollut karttaa, joten kuski käväisi Table View poliisiasemalla kysymässä tarkat ohjeet ja pääsin loppujenlopuksi ihan nätisti perille. 

Etelä-Afrikka: Kapkaupungin vaellukset

Kapkaupungissa pääsee veden lisäksi lähelle luontoa myös maalla aivan keskustan tuntumassa. Yleisin kohde on Table Mountain, jonka lisäksi vaellellaan paljon viereiselle Devil’s peakille sekä Lions Headille ja Signal Hillille (jonne pääsee myös autolla). AiA-reissun aikana tulin kiivenneeksi Table Mountainille, mutta kaksi muuta ovat vielä kokematta. Onneksi tässä on kuitenkin vielä 4,5 viikkoa jäljellä, joten eiköhän noihinkin pääse tutustumaan township-rundin lisäksi.

Table Mountainille oma retki lähti AiA-porukan Kantin ja PhanTomin kanssa Cable Carin luota, josta tarkoituksena oli suunnata Contour Pathin kautta kohti Platteklip Gorge –reittiä Table Mountainin laelle. Kesken Contouria spotattiin kuitenkin selkeästi käytetty reitti ylöspäin, jota ei kuitenkaan oltu merkitty Cable carin luona olleeseen karttaan, mutta päätettiin kuitenkin tsekata mihin se vie.

Reitti oli hieman mutkittelevaa ja suoraviivaisesti ylöspäin suuntautuvaa, ja koska polku oli pitkään selkeä, niin jatkettiin matkaa ja toivottiin, että tätä kautta säästettäisin hyvin aikaa. Pikku hiljaa selkeä polku alkoi kuitenkin hävitä ja ja jyrkkyystaso kasvoi, kunnes lopulta eteneminen sujui lähinnä tunnustelemalla ja toivomalla, että seuraavan kielekkeen jälkeen näkyis mahdollisuus päästä ylöspäin. Aika pitkään päästiinkin näin etenemään, kunnes jossain vaiheessa mulla alkoi tuntua, että jos joka nyppylän jälkeen seuraava reittivalinta on mysteeri niin ylöspäin mennessä päädytään isolla todennäköisyydellä tilanteeseen, jossa joudutaan miettimään miten päästä edes alas. Jätkät suostuivat ehdotukseen alas menosta, mutta koska oltiin jo sen verran kauan kuljettu ja vieläpä kohti alkuperäistä merkittyä reittiä niin päätettiin yrittää josko tähän asti päästystä kohdasta pääsisi alaspäin sen sijaan, että palattaisiin jo tehtyä reittiä pitkin takaisin.

 Alas meno sujui aluksi nätisti, mutta vaati muutamaan kertaan repun pois ottamista ja pudottautumisia, kunnes lopulta oltiin tilanteessa, jossa ylhäältä loivalta vaikuttanut reitti päättyikin pystysuoraan pudotukseen. Tässä vaiheessa viimeiset metrit olivat olleet aikaisempaa enemmän käsivoimajuttuja ja hetken aikaa oli vahva fiilis, ettei tästä ehkä päästäkään enää takaisin. Onneks paluu kuitenkin onnistui ja 3 tunnin sähellyksen jälkee oltiin jälleen Countorilla – itse ainakin astetta viisaampana ja varovaisempana. Offarit on jees, mutta reittikartta tuntemattomalle mestalle on erittäin pop samoin kuin kiipeilyyn sopivammat kuteet (ei repee housuista haarat tai joudu haikkaamaan pelkis boksereissa :D).

Pienen harhareissun jälkeen päivää oli kuitenkin vielä ihan hyvin jäljellä ja päätettiin vetäistä ylös alkuperäistä reittiä, jolta löytyy selkeitä porrastuksia ja muutama aitakin. Reitti on selkeä eikä siinä tarvita käsiä ollenkaan, muttei se kuitenkaan ole mikään ihan täysin helppo reitti. Nousu on kohtalaisen suoraviivainen ja askelmia on paljon, joten reitti ottaa oikeasti voimille. Itsellä viimeinen tunti meni offarin jälkeen jalat nätisti hapoilla, mutta toisaalta ylhäällä fiilis olikin sitten pirun loistava ja niitä näkymiä arvosti selkeesti enemmän kuin jos en olisi nähnyt vastaavanlaista vaivaa. Tänne vois köpötellä toisenkin kerran ja mahdollisesti eri reittiä niin tulee nähtyä vähän enemmän. Diggaan.

Etelä-Afrikka: Kapkaupungin Gun Run 2013

Gun Runista ja juoksufiiliksistä juttua juoksublogissani Leijonan edellä, joten klikkaa linkkiä. :)

Etelä-Afrikka: Kapkaupungin ympäristö autolla

Kapkaupunki ympäristöineen on ehdottomasti autokaupunki. Takseihin mahtuu yleisesti joko 4 tai 7 henkeä eli isolla porukalla itse kaupungissä pääsee liikkumaan toki hyvin, mutta sitten kaupungin ulkopuolelle meneminen alkaa maksamaan, jos vertaa siihen, että perustoyotan voi vuokrata 20e eurolla ja bensa maksaa 0,7e/l. Jos kustannukset pääsee vielä jakamaan, niin halvalla pääsee. Näin ollen voisin sanoa, että Kapkaupunkiin kannattaa ehdottomasti tulla, sillä en tiedä toista mestaa, jossa olisi näin paljon tehtävää ja nähtävä vastaavalla alueella mukavassa ilmastossa, mutta sillä huomiolla, että ilman autoa iso osa siitä kaikesta jää helposti näkemättä. Tai ainakin se on vaikeampaa ja pitää jokaista kohdetta varten buukata reissu tai pohtia siirtymiset erikseen.

Omia lähialueen lemppareita on tähän asti olleet Stellenboschin viinitilat, False Bayn rannikko, Chapmans Peak Drive (tää on must, tietulli 36RM/ auto) sekä ajelu Afrikan eteläisimpään kärkeen Cape Agulhasiin, jossa Atlantin valtameri ja Intian valtameri kohtaavat. Noiden paikkojen lisäks pitää mainita ajoreitin ehdoton lemppari, joka on Hyväntoivonniemi ja Cape Point, jotka ovat todella siistinnäköisiä. Cape Pointissa on lisäksi mahdollisuus lähteä hieman off-roadaileen jalan kallioille, joista pääsee näkemään nättejä maisemia ja paikkoja, joita ei huipulla olevalta majakalta näe. Cape Pointin lähellä on myös Boulders Beach, josta löytyy pingviiniyhdyskunta, mikä  myös on aikalailla pakollinen nähtävyys!

Stellenboschin viinitiloista voin suositella Villieraa Methode Cap Classique -viineineen, Warwickin punkkuja ja siistiä tarinaa hääkupista sekä Blaauwklippeniä ja Fairview'n viini + juusto -maistiaisia.

Etelä-Afrikka: Kapkaupungin vesiaktiviteetteja

Kapkaupungissa on ihan järkyttävä määrä tekemistä vedessä. Voi kalastaa, surffata, purjelautailla, sukeltaa, snorklailla jne. Itse valitsin AiA-reissua varten järkättäväksi haihäkkisukelluksen, hyljesnorklailun, valastarkkailun ja syvän meren kalastuksen, joihin kaikkiin osallistuin itsekin. Seuraavaksi hieman fiiliksiä näistä aktiviteeteista.

Kalastus

Vesiaktitiviteettien huonona puolena on, että ne kaikki ovat riippuvaisia säästä ja näin ollen meidänkin syvänmeren kalastus ja tonnikalan tavoittelu vaihtui lähempänä rannikoa 3-10kg kalojen hakuun kahden 6 hengen veneen voimin Cape Boat Chartersin Alanin matkassa.

Reissu lähti käyntiin Simon’s townista, jonne perustaksa operaattorien järkkäämällä kyydillä on 250RM per lätty (oma auto fiksu sijoitus). Merenkäynti oli fisustuksen aikana yllättävän kovaa ja 2,5m aallot hukuttivat horisontin nätisti näkyvistä, minkä seurauksena oman botskin porukasta 4/6 keskittyivät reissun aikana kalastukseen ja 2/6 lähinnä hengittämiseen. Ittelle merenkäynti oli just sopivaa ja oli yksinkertaisesti aivan mahtavaa olla pitkästä aikaa merellä ja vielä fisustamassa.

Kalaa meidän kaks veneellistä sai yhteensä 10 kpl (+pari karkuutusta mukaan lukien yksi hylkeen nappaama kiinni ollut kala), mikä on kuulemma hieman keskimääräistä vähemmän. Kalojen keskikoko oli  3kg per fisu ja isoin ylös saatu painoi noin 4,5kg. Hostelliin mukaan tuli siis mukavat 30 kg fisua, joista 7 kalaa syötiin kolmena eri iltana kalakeittona, medaljonkeina ja grillattuna fileinä. 3 kalaa jäi lopulta syömättä ja ne lahjoitettiin pakastettuna paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle jaettavaksi lapsille. Kaikki saaduista kaloista oli kalaraflakamaa eli ylös nousi lopulta 9 yellowtailia ja 1 katonkel, jotka on snoekin ohella pääasialliset saaliit Kapkaupungin alueen inshore-uistelussa.

Fisustusreissu oli ehdottomasti hemmetin siisti kokemus, mutta samalla on kuitenkin pakko myöntää, etten ihan heti heittäisi uudestaan 1200 RM siitä, että pääsen veivaamaan yhden kalan ylös ja odottelemaan, että tuleeko sieltä  niin paljon kalaa, että voi hyvällä omalla tunnolla nappaa uuden kamppailun itselle.

Haihäkkisukellus

Haihäkkisukelluksen bookkasin Apex Predatorsin kautta ja operaattorin toimi Marine Dynamics Shark Tours. Lähivesien haisesonki oli jo ohi, joten lokakuussa tehtävät haihäkkisukellukset lähtevät Gaansbaista 2h ajomatkan päässä Kapkaupungista ja sinne standardi operaattorien kuljetustaksa on 350RM, joten tätäkin reissua varten auton hankkiminen on hyvä sijoitus. Jos kyydin kuitenkun bookkaa operaatorilta, niin noin hyvää korvausta vastaan kuskit ovat valmiit kulkemaan toivottuja reittejä pitkin, pysähtymään siellä missä matkustajat haluavat ja ovat valmiit odottamaan lounaan/ shoppailun ajan, joten kustomointimahdollisuus kannattaa hyödyntää. Kapkaupungin ja Gaansbain välistä löytyy muun muassa yksi pingviiniyhdyskunta, useampi nätti ajoreitti ja Hermanuksen kaupunki.

Itse haihäkkisukellus oli siisti kokemus. Nähtiin botskilta 15 eri valkohaita, joista kaksi isointa olivat 4,5 metrisiä. Reissun parhaat kuvat ja fiilikset haista sai kannelta, josta pintaan tulevat otukset näki selkeästi koko komeudessaan.  Häkistä käsin, ainakin tällä kertaa, hain näki vain pari kertaa ja ainoastaan silloin kun ne tulivat alle 2 metrin päähän, sillä vesi oli näkyvyydeltään Itämeren luokkaa.

Haihäkkisukellus aktiviteetin nimenä on muuten hieman harhaanjohtava, sillä kyse siinä ei ole kyse sukeltamisesta vaan enemmänkin vedenpinnalla olosta ja veden alle mennään vasta kun henkilökunta antaa merkin, että on tulossa lähelle häkki. Häkki itsessään on puoliksi veden pinnalla ja puoliksi veden alla ja sinne menevillä (tällä operaattorilla häkkiin mahtui 8 kerrallaan) on yllään märkäpuvun lisäksi pelkkä maski. Mulla ja muutamalla muulla oli mukana omat snorkkelit, mutta jos pystyy pidättämään henkeään edes hetken niin snorkkeli on tähän aktiviteettiin täysin turha.

Pakko kuitenkin myöntää, että ainutlaatuinen ja siisti kokemus, vaikkei ihan tajuntaa huonon näkyvyyden takia räjäyttänytkään. 1350 RM (10 hengen ryhmällä hinnan saa ainakin 1250RM/pp) well spend, mutta niitä kokemuksia, joista en olis toisella kertaa valmis maksamaan samaa hintaa.

Haihäkkeilyn lisäks ainakin tämä operaattori tarjosi itse pääohjelman lisäksi lisäohjelmaa  viemällä meidät moikkaamaan hyljeyhdyskuntaa ja pingviinejä, joiden lisäksi tuli nähtyä southern right whale emo ja poikanen 20 metrin päästä.

Valaiden tarkkailu

Valaiden tarkkailu –reissun bookkasin Ivanhoe Sea Safarilta, joka vaikutti arvosteluiden perusteella parhaalta operaattorilta sekä tarjosi 800 ->  400RM/pp-ryhmähintaa (300RM parempi kuin miltään muulta operaattorilta). Tämän reissu starttasi myös Gaansbaista, joten kuljetukset olivat taas 350RM/pp.

Reissulla meitä oli botskilla miehistön lisäksi 18 AiA:laista sekä saksalainen perhe ja tuolle ihmismäärälle botski oli juuri sopivan kokonainen. Myöskin ajankohta oli loistava eli lokakuu on sesonkiaikaa southern right whalejen näkemiseen, joka on ylivoimaisesti yleisin alueella tavattu valaslaji.

En tiedä oliko hyvää tuuria vai hyvä operaattori, mutta tämänkin reissu oli menestys pienistä epäilyistä huolimatta. Olin meinaan kerinnyt shark cagen diven aikana nähdä jo 2 valasta ja autolla ajellessa False Bayssa yhden valaan, joten mielessä oli pieni epäillys siitä, että tuoko valastarkkailu veneellä enää mitää lisäarvoa.

Alussa se ei vaikuttanutkaan ihmeelliseltä, sillä ensimmäinen valas spotattiin sen verran matalasta, että tarkkailu oli pakko rajoittaa 100m päähän. Tämän kohtaamisen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua, sillä seuraava kohdattu valas oli todellä leikkisällä päällä ja usean pyrstön näyttämisen jälkeen uskaltautui useiksi minuuteiksi veneen viereen pyörimään.

Tämän uskomattoman kohtaamisen jälkeen törmättiin vielä kahteen valaaseen eli määrällisesti nähtiin vain muutama valas (joskus niitä voi nähdä kymmeniäkin kerralla), mutta kokemusten laatu oli aivan omaa luokkaansa.

Jos ei muuten halua maksaa tai veneretki ei vain kiinnosta niin valaita on mahdollista nähdä tähän aikaan False Bayssä sekä takuuvarmasti rannalta Hermanuksessa, joka fiiliksen puolesta on ehdottomasti yksi mun suosikkikaupungeista Kapkaupungin lähellä. Aika turistinen, mutta samalla myös jotenkin mukavan idyllinen.

Hyljesnorklaus

Viimeisenä Aalto in Afrikan aikaisena vesiaktiviteettina oli hyljesnorklaus Extreme Scenen kautta operaattorina Animal Ocean (joiden kautta voi suoraankin bookata). Tämä reissu taas lähtee Hout Baystä kohti hylkeiden kansoittamaa Duiker Islandia. Matkaa Kapkaupungista on noin 30 minuuttia ja edestakaiselle kuljetukselle operaattoritaksa on 150RM/pp. Hyljesnorklaus maksaa pääsääntöisesti 550-600RM enkä ainakaan itse saanut sen isompia hintaeroja useampaa operaattoria pommittamalla. Valittuun lafkaan päädyin toimivan kommunikaation lisäksi, koska he pystyivät järjestämään kyydin sekä kaksi 11 hengen reissua saman päivän aikana. Hyvä valinta sillä tää kokemus on ehdottomasti siistein Afrikassa tehdyistä jutuista.

Hyljesnorklaus kuten Gaansbain haihäkkisukelluskin tapahtuu Atlantin puolella, jossa vedet virtaavat suoraan Etelämantereelta. Näin ollen meri on  ympärivuoden noin 13-15 asteista, minkä takia märkäpuvut kenkineen, huppuinen ja käsineineen ovat aikalailla ehdottomia. Sopivan paksuilla välineillä vedessä olo on kuitenkin mukavaa ja itselle 1,5h polskuttelun aikana ei kerinnyt tulla kylmä missään vaiheessa – ainakaan 0-4m syvyydess  uiskennellessa. Saa sitten nähdä mikä tilanne on sukeltaessa.

Duikerin hylkeitä olisi snorkauksen ohella päässyt tarkastelemaan myös sukellusvälinein, mutta koska meitä oli niin paljon botskissa niin dyykkikamoille ei ollut tilaa. Ja ei niille oikeasti ollut tarvettakaa, sillä snorklauspaikalla veden syvyys oli 2-5m, joten sukeltelu painovyön kanssa on erittäin helppoa. Hylkeitä on snorklauksen aikana ihan käsittämättömän määrät eikä ihmisten läsnäolo tunnu haittaavan niitä ollenkaan. Hitaasti lähestyessä pääsee ihan viereen, ja jos taas rupeaa sukeltamaan äkkinäisillä liikkeille niin hyvin nopeasti ympärille ilmestyy muutama hylje leikkimään. Se on kans siistiä!

Hylkeiden käyttäytyminen tukeekin aikalailla sitä väittämää, että Duikerillä vesi on liian kylmää valkohaille, joten siellä on turvallista uiskennella. Jos hylkeillä olisi jonkinasteista kuolemanpelkoa, niin tuskin myöskään joka toinen nukkuisi vedessä tai vaikuttaisi niin chilliltä mitä ne nyt olivat.

Kerta kaikkiaan mahtava kokemus olla vedessä jotenkin niin lähellä luontoa ja näitä upeita otuksia. Rakastan sukeltamista ja snorklailua, mutta tää oli ainakin toistaiseksi jotain vielä siistimpää. Lisäbonarina vielä mainittakoon, että nähtiin Hout Baystä botsilla lähtiessä 3 delfiiniä, joten nyt on alueen kaikki isoimmat vesiotukset nähty!

Jos muuten haluaa nähdä hylkeitä (harbour seals, eri joita snorklauksella tai dyykillä näkee jotka fur seals) niin kannattaa mennä Hout Bayn satamaan, sillä siellä niitä on aina muutama palloilemassa ja odottamassa kalanperkeitä.