Kanada: Olutta ja joulutunnelmaa Torontossa

Niagaran jälkeen matka jatkui monien hehkuttamaan Torontoon ja lämpötila laski samalla nollan tuntumasta miinus viiden hujakoille.

Meillä oli täällä kaksi päivää aikaa ennen Montrealin yöbussia. Yöpaikaksi oltiin valittu Comfort Inn City Centre hyvän sijainnin ja siedettävän hinnan takia (yllättävän kallista!). Hotlalta käsin Toronton kaikki päänähtävyydet olivat kävelymatkan päässä Distillery Districtia lukuun ottamatta, jonne sinnekin köpöttelisi kesäisin aika helposti.

Ensimmäinen päivä päätettiin aloittaa St. Lawrence Marketista, sillä se oli sopivasti matkan varrella Hockey Hall of Fameen ja aamubussin aiheuttama ruuattomuus alkoi tuntumaan. Ruokamarkkinat oli ihan kivat ja kahdesta kerroksesta löytyi iso kasa ruoka-aineksia sekä muutamia ruokapaikkoja. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikkei nyt ehkä niin iso ja vaikuttava kuin monissa oppaissa on hehkutettu. Vertailukohtana Budapestin kauppahalli oli tuntunut isommalta ja varsinkin tuoreen hyvän ruuan ystäviä hellitään laajemmalla valikoimalla muun muassa Bostonin ruokamarkkinoilla ja Kapkaupungin weekend marketilla.

Kiertelyn ja kaartelun jälkeen meille tarttui mukaan yksi suolainen crepe Crepe It Upista, 2 lohibagelia St. Urbain Bagel Bakerystä ja maapähkinävoi-suklaa –leivos (vrt. Reese’s peanutbutter cup) ruokatorin alakerrasta. Erittäin toimiva setti leivosta lukuun ottamatta, joka näytti paremmalta miltä maistui.

Murkinoinnin jälkeen jatkettiin matkaa ja nappailtiin kuva hassunnäköisestä ohuesta talosta (Gooderham Building), joka näkyy monissa Toronton matkakorteissakin. Tämän jälkeen saavuttiin Hockey Hall of Fameen, jossa käynti jäi haisteluasteelle, sillä vaikka nettisivujen mukaan paikka oli auki klo 18 asti, niin todellisuudessa viimeinen 3D-näytös alkoi klo 16 ja paikkaa alettiin pistämään sen jälkeen pikkuhiljaa kiinni.

Onneksi hätä ei ollu tämän näköinen vaan aika kului yllättävän nopsaan aleshoppaillen ja hotlalla käyden ennen Mannheimin aikaisen vaihtofrendin Mihain näkemistä.

Oli pirun nasta nähdä jätkää 4 vuoden tauon jälkeen. Lähes yhtä hauskaa oli tutustua The Queen and The Beaveriin ruokapaikkana ja Bar Volon oluttarjontaan, jotka Mihai oli valinnut illan kohteiksi. Varsinkin Voloon kannattaa ehdottomasti suunnata, mikäli laaja olutvalikoima viehättää. Paikan päällä on mukavan hämyinen tunnelma. Sisustus on kauniilla tavalla kulunutta puuta ja musiikki sen verran kovalla, että paikan päältä on helppo jatkaa eteenpäin hyvissä tunnelmissa. Pelkkään istuskeluun ja varsinkin intensiiviseen jutusteluun musiikki oli hieman liian kovalla, mutta meidän käynnillä se olikin sitten se ainoa miinus. Pubi ei myöskään ole kovin iso ja välillä istumapaikkoja voi joutua odottelemaan pitempäänkin.

Mukavan illan jälkeen seuraavana päivä aloitettiin sitten Steam Whistle Breweryn tiloista panimokierroksella ja olutta maistelleen. Ehdottomasti suositeltava käynti: parasta pilsneriä mitä olen juonut, nätit tilat ja hyvää läppää oppaalta. Opastetut kierrokset alkavat päivisin klo 12 first come, first served ja oltiin päätetty tähdätä ensimmäiseen klo 12 lähtöön. Tässä vaiheessa panimo oli aika tyhjillään ja päästiin yksityiskierrokselle. Takaisin lähtöpaikkaan palatessa porukkaa olikin jo tullut sitten enemmän ja seuraavat kierrokset meni isommilla lösseillä.

Steam Whistle Brewerystä semmoista knoppitietoa vielä, että se valmistaa vain yhtä olutta (pilsneriä) ja sen alkuperäinen nimi on Three Fired Men, jonka lyhenne TFM löytyy vielä tänäkin päivänä jokaisesta Steam Whistle Breweryn olutpullosta.

Panimokierroksen jälkeen jatkettiin matkaa Loose Moosessa napatun lounaan kautta (erinomainen bissevalikoima!) Hockey Hall of Fameen, jota voin suositella kaikille lätkäfaneille ja erityisesti nippelitiedosta kiinnostuneille. Paikan päältä löytyy iso kasa pelivaatteita, torjunta- ja laukaisusimulaattori, lätkäkortteja, 4D-teattteri (30 min, ei kannata) ja tietenkin sekä nykyinen että alkuperäinen Stanley Cup –pokaali muiden kunnianosoitusten ohella.

Hall of Famelta matka jatkui kohti Distillery Districtin joulumarkkinoita sekä Mill St. Breweryyn, jossa käväistiin maistelemassa paikan omia oluita. Olut oli hyvää ja erityisesti vanilla stout sai naaman näkkärille. Moni ympärillä tilaisi myös ruokaa, jota pitää ehdottomasti seuraavalla Toronton visiitillä testata. Meillä ruokailu täällä jäi tällä kertaa väliin, sillä matkan oli tarkoitus jatkua Toronton CN-tornille, jonka 360-ravintolaan oltiin tehty varaus.

360-ravintolan ruoka oli meidän budjettiin selkeästi hieman liian iso lohkaisu, mutta pääruuan hinnalla sai ilmaisen hissikuljetuksen näköala- ja lasilattiatasanteille. Lisäksi näin jälkeenpäin pitää sanoa, että vaikkei lohi ja vaahterasiirappi-jälkkärisetti mitään maailmaa mullistavaa olleetkaan niin ruokailu oli puitteiltaan muuten täysin käynnin arvoinen kokemus.

Kaikin puolin hyvä kaupunkivisiitti, mutta Torontostakin saa kuulemma enemmän irti kesällä, kun ulkona on mukavaa ja paikka kuhisee erilaisia tapahtumia. Nyt ulkona oli hieman liian kylmä varsinkin iltaisin. Paljon pilvenpiirtäjiä ja keskustan osalta selkeästi Montrealia korkeampi kaupunki. 

Kanada: Ruokajuhlaa Montrealissa

Montrealissa tuli lopulta vietettyä 12 päivää tyttöystävän kämpillä majaillen.  Asunto oli kokemuksen perusteella todella ideaalilla sijainnilla Le Plateaussa, jonka katujenvarret ovat aivan täynnä pikkuputiikkeja, ruokapaikkoja ja baareja. Kaikki Montrealissa oleskelleista vaihtareista hehkutti kaupunkia ja kertomusten perusteella se vaikutti aidosti pirun eläväiseltä ja mukavalta kaupungilta –lämpimään aikaan. Tykkäsin toki kaupungista nyt talvella Torontoa ja Niagara Fallsia enemmän ja siinä oli selkeästi potentiaalia yhdeksi lempikaupungeista, mutta vierailun aikana tuleet -15 - 25 asteen pakkaset yhdistettynä Kaakkois-Aasiaan painottuvan matkan aiheuttamaan talvivaatevajeeseen tappoi vähän ulko-ilmasta nauttimista. Hieman sopivammalla kelillä asia olisi ollut toisin. Sen verran pitää kuitenkin hehkuttaa, että ainakin nyt talvella kaupungista löytyy paljon taidejuttuja ja varsinkin heijastimien ja valojen avulla tehty teos sai hymyn huulille.

Oleskelu Montrealissa meni todella chillisti ja turreiltua tuli Nellin tenttiviikon ja omien mieltymysten takia yllättävän vähän. Mont Royal, Notre Dame ja vanha kaupunki tuli nähtyä samoin kuin kaksi Habsien lätkämatsia, mutta siinä se. Lisäksi näin pitkästä aikaa kahta hyvää frendiä Mannheim-ajalta.

Ruoka- ja juomapuolella meno olikin sitten paljon vilkkaampaa ja tässä lyhyesti oman kokemuksen ja paikallisten oppaiden ”parhaat” ruokapaikat, joista suurin osa löytyi kämpän läheltä Le Plateau -alueelta.

Poutine

Paikallinen erikoisuus poutine kuulostaa paperilla joltain, jota pitäisi välttää nälän uhallakin: ranskalaiset, joiden päälle isketään rusehtavaa kastiketta ja juustoa sekä vaihtelevia lisukkeita. Huolimatta yhdistelmän mielettömyydestä teoreettisella tasolla, minun on pakko myöntää, että kokonaisuus toimii. Lisäksi alun perin suurimmaksi miinukseksi kaavailemani ranskalaisten lötköytyminenkään ei ollutkaan niin suuri ongelma, sillä täytteet kaadetaan rapeiden ranskalaisten päälle juuri ennen tarjoilua.

Oma suositukseni poutinea Montrealissa etsiville ruuanystäville on Mange Moi sekä ruuan että ilmapiirin puolesta. Listalta löytyy noin 15 eri poutine-annosta noin 16$ hintaan. Annokset ovat todella maistuvia ja sen verran isoja, että kumpanakin käyntikertana päädyttiin jakamaan annos puoliksi. Palvelu on hyvää ja ulkoisen habituksen puolesta paikka muistuttaa vaihtoehtoista rokki- tai opiskelijabaaria. Myös taustamusiikki on raskaamman puoleista (Green Day, Muse).

Joka päivä on erilaisia juomatarjouksia (shotit 2$, viini 3$). Olutvalikoima ei ole laaja, mutta vaihtoehdot ovat hyviä (esim. Cheval Blanc Blanche). Ehdottomasti oma lemppari mahdolliseksi kantisruoka- ja tapaamispaikaksi. Pääasiassa paikallisia. Menu on ranskaksi, mutta asiointi toimi hyvin enkuksikin. Pöytiin tarjoilu ja maksun voi hoitaa kortilla.

Bagel

Toinen Montrealin alueelle tyypillinen ruoka on Montrealin bagelit, jotka valmistetaan aina puutulella ja käsin. Bagelit myös keitetään hunajalla makeutetussa vedessä ennen paistamista saaden aikaan muun muassa New Yorkin bageleita makeamman maun.

Oma lemppari bagel-leipomo St-Viateur löytyi poutine-ravintolan lailla La Plateaun alueelta. Pieni pariisilaistyylinen kahvila, joka tarjoilee nälkäisille paikan päällä järjettömän kokoisessa uunissa paistettuja todella herkullisia bageleita, joiden kylkeen voi valita salaatin tai keiton. Annokset on sopivan kokoisia ja palvelu hyvää. Paikan päältä saatavissa myös leivoksia ja muuta syötävää. Todella täyttä varsinkin viikonloppuisin ja jono ulos asti. Lähes pelkästään paikallisia ja pääasiointikielenä ranska, mutta englannin puhuminen ei ollut ongelma. Menu ranskaksi ja maksu käteisellä tiskille.

Savulihaa

Kuuluisaa savustettua lihaa jo pitkään antaumuksella tarjoilevan Schwartz'sin löysin Anthony Bourdain Layoveria katsellessa.  Menu on lyhyt ja juomia on tarjolla vain muutama, mutta savuslihaleipä + suolakurkku + ranskalaiset/ coleslaw toimivat ehdottomasti, ja jos paikallista frendiä on uskominen niin varsinkin krapulassa. Lihaleipä kaipasi omaan makuun hieman enemmän kosteutta, vaikka sisälle olinkin pyytänyt paikallista sinappia, mutta onneksi samaa tököttiä löytyi pöydästä. Itse sinapin maku on todella todella mieto eikä sitä oikein sinapiksi tunnistakaan varsinkin jos vertailukohtana on suomalaiset, saksalaiset ja ranskalaiset sinapit, joten sitä voi huolella heittää ruuan sekaan isojakin määriä.

Paikkana Schwarz on koruton kuppila, joka varsinkin viikonloppuisin on aivan täynnä. Me päästiin klo 12 aikoihin suoraan istumaan, mutta puolen tunnin päästä siitä ulkona oli jo 6 hengen jono, sillä sisällä on kyökin ja pöytien lisäksi todella vähän tilaa aivan kuten monissa muissakin montealilaisissa pienemmissä ruokapaikoissa. Paljon paikallisia turistien ohella. Pöytiin tarjoilu, maksu vain käteisellä erilliseen maksutiskiin. Asiointi onnistuu hyvin enkuksi.

Eggs Benedict

L’Avenue du Plateau on ehdottomasti yksi parhaimmista ruokapaikoista, missä olen ikinä syönyt. Kyseessä on taiteellisesti sisustettu pieni brunssi- ja aamupalakahvila, jossa tarjoilun taso vaihtelee. Aika vahvasti tuli koko kokemuksesta mieleen Pariisin kuppilat: asenne, palvelu ja menu ranskalaista. Tarjoilijat puhuvat myös enkkua.

Ruoka on erittäin erittäin maukasta ja paikan eggs benedict -annokset ovat taivaallisen maun lisäksi kookkaita, ja niihin kuuluu ennen varsinaista ruokaa tarjottava hedelmälautanen. Pöytiintarjoilu ja maksaa voi kortilla. Paikka on varsinkin viikonloppuisin ihan täyttä ja jono voi olla ulkona parikymmentä metriäkin. Me käytiin lauantaina ja odoteltiin pöytää tuulikaapissa 20 minuuttia ja pois lähtiessä 10 ihmistä oli jonossa.

Meksikolaista

Kanukkien reissun lopuksi paikallinen frendi vei meidät Montrealin keskustassa lätkähallin läheisyydessä olevaan meksikolaiseen safkaamaan. Paikan nimenä on Carlos & Pepe’s ja se oli aiemmin kuuluisa sunnuntain 1$ taco ja 10$ bissekannu –häppäristä, joka on tosin nyttemin remontin myötä noussut 2$ taco & 12$ kannu -häppäriksi. ($ = kanadan dollari)

Meidän siellä käydessä paikka oli lähes tyhjä, mutta illemmalla ja varsinkin kesäsunnuntaisin Mont Royalilla olevien tam tamien jälkeen porukkaa saapuu tänne safkailemaan sankoin joukoin. Paikan valaistus on todella hämärä, sisustus meksikolaistyylinen ja soitettava musa ainakin käyntikerralla rokkia ja college poppunkkia. Toimii!

Safka oli myös hyvää ja pöytään tuotiin ilmaiseksi nachoja ja hetkeen parasta litkusalsaa mitä on tullut dippailtua. Näitä tuli lisää aina kun niitä pyysi. Tacot on hyvänkokoisia: kolme meistä (2 naista ja 1 mies) tuli täyteen 2-2,5 tacosta per lärvi ja viimeisellekin riitti 4 kappaletta. Tarjoilu pöytiin ja maksaa voi kortilla.

Ruokaa pimeässä

Meillä sattui tyttöystävän kanssa olemaan vuosipäivä just Montrealissa oleilun aikana ja päätettiin juhlistaa sitä O Noirissa, täysin pimeässä ravintolassa. Pöytä sinne kannattaa varata usein etukäteen netistä, sillä ruokailijoita riittää. Joka ilta on kaksi kattausta, joihin kumpaankin on 15 minuutin välein 45 minuutin ajan varauksia.

Paikan päällä takit ja laukut jätetään aulassa lukollisiin lokeroihin ja baaritiskiltä tilataan etukäteen ruuat ja juomat. Juomia saa toki lisää ruokailun aikana, mutta listan katsominen ei onnistu pimeässä uudestaan (voi olla että vievät siinä tapauksessa käymään aulassa), sillä saliin mennessä kaikkien elektronisten vempaimien ja valonlähteiden pitää olla kiinni ja sisällä on oikeasti täysin pimeää.

Tämän jälkeen tarjoilija johdattaa ruokailijat pilkkopimeän läpi oikeille paikoille (jonossa, peräkkäin ja kädet edessä olevan hartioilla). Jokainen sisällä oleva pöytä on seinän vieressä, jonka tarkoituksena on helpottaa seinän viereen tarkoituksellisesti sijoitettujen juomalasien löytämistä. Ruokailuvälineiden ja uusien juominen saaminen taas hoituu niin, että tarjoilija koskettaa esineellä ruokailijan seinästä ulommaista olkapäätä antamallaan asialla, josta ruokailijan toinen käsi löytää esineen helposti. Ruuan laittamisesta pöytään ilmoitetaan myös suullisesti ja tarjoilijaan saa kesken ruokailun yhteyden sanomalla tarjoilijan nimen. Ruokasalin akustiikan, ihmisten määrän ja pimeyden takia volyymi tosin saattaa nousta ja meille ainakin tuli mieleen, että pitääkö se nimi huutaa, koska möly oli sen verran iso.  Tällä kertaa pelkkä sanominen ainakin riitti ja tarjoilijan vastaus kuului jopa pelottavan läheltä.

Ruokailu täysin pimeässä oli ehdottomasti rahanarvoinen kokemus.  Saliin sisään mennessä oli pientä ahdistusta näön menetyksestä, joka pöytään istuessa kuitenkin hävisi.

Koko ruokailun aikana ei oikeasti hahmottanut mitään muuta kuin sylissä olevan valkoisen pöytäliinan liikuttamisen tai oman käden heiluttamiset max 30cm päässä omista kasvoista. Pöytää, ruokailuvälineitä ja pöytäseuralaista ei nähnyt vaikka kuinka yritti.

Mitä taas yhden aistin poistumisesta aiheutuvaan muiden aistien vahvistumiseen tulee niin paha sanoa. Kyllä maut tuntuivat maistuvan enemmän ja kokemus oli intensiivinen, mutta toisaalta se voi johtua myös siitä, että oma mieli odotti kyseistä reaktiota sekä siitä, että pimeässä juominen ja syöminen oli vain yksinkertaisesti hitaampaa. Lisäksi koska ei nähnyt mitään niin sitä pystyi keskittymään hetkeen ja kokemukseen helpommin, kun silmät eivät pyörineet päässä ja mikään ympärillä tapahtuva ei vienyt huomiota.

Ruuasta ja syömisestä sen verran, että ruoka oli ihan hyvää, vaikkei mitään ihmeellistä. Jälkkärit oli helppoja syödä, mutta lamb shank ja entrecote (valmiiksi paloiteltu) lisukkeineen oli aikalaista naruongintaa. Syöminen oli sitä, että yritti osua lautasella johonkin ja sen jälkeen toivoa, että sen pystyi yhdistämään johonkin toiseen ruokakokonaisuuden osaan ja lopulta saamaan kaikki vielä suuhun asti. Onnistumisprosentti oli aika vaihtelevaa ja kumpikaan meistä ei ole koskaan pitänyt päätä niin lähellä lautasta kuin nyt, sillä ruuan pysyminen haarukassa ei ollut mitenkään taattua varsinkaan vihannesten kanssa.

O Noir löytyy Montrealin lisäksi Torontosta ja sen tarjoilijat eivät ole sokeita kuten esimerkiksi Berliinin pimeässä ravintolassa. Heillä on myös pimeänäkölasit tai vastaavat helpottamassa liikkumista, joten vaikka ruokailijat eivät mitään näkisikään niin tarjoilijat näkevät, minkä takia mitään sopimatonta ei kannata pelipaikoilla yrittää. Se nähdään ja siitä seuraa porttikielto.

Olutta

Montrealiin matkaville ohrasuille voin lämpimästi suositella Dieu Du Cieliä. Hanasta löytyy 18 vaihtuvaa olutta, minkä lisäksi hämyisestä ja kotoisasta pubista saa useita pullo-oluita sekä ruokaa. Tänne on tultava uudestaan!

Ruokailusta ja juomisesta yleisesti vielä lopuksi sen verran, että menussa olevaan hintaan tulee 15% vero ja 15% tippi/ palvelumaksu. Ruokakaupassa prosessoituihin tuotteisiin taas tulee vero päälle kun taas raaka-aineisiin ei.

Knoppitieto: Montrealissa lähestulkoon jokaisesta ravintolasta ja kuppilasta löytyy taulutelkkarit, jotka ovat usein päällä koko ajan. Syynä telkkareiden paljouteen on muutama vuosi takaperin ollut Habsien pääseminen juuri ja juuri play-offseihin ja siellä odotettua parempi menestyminen. Flatscreenillä ja matsin näyttämisellä sai pelipäivinä ravintolan/ baarin ihan täyteen ja pelkästään yksi maanantai riitti kattamaan ostokulut.

Kanada: Visiitti Niagara Fallseille 4.12.

Jos Niagara Fallsia paikkana ja kaupunkina pitää kuvailla yhdellä adjektiivilla, niin se on hämmentävä.

Suurin osa kaikesta oleellisesta on käveltävissä jalan ja esimerkiksi bussi- ja juna-asemilta kaupungin keskustaan köpöttelee noin 30 minuutissa. Jos kävely ei napostele, niin päivän bussilippu on myös oiva vaihtoehto.

Koko alue on aika hyvin nähty yhdessä vuorokaudessa ja putoukset oli ainakin nyt joulukuussa siistit erityisesti päiväsaikaan. Ilta- ja yöaikaan putoukset ovat myös näkyvillä valaistuksen ansiosta, mutta jotenkin vaihtuvilla eri väreillä luotu ilmestys kaikkine lasvegasmaisine piirteineen sai lähinnä pudistamaan päätä.

Itse kaupunki ja varsinkin pääturrekatu yllätti. Paikka on ulkoiselta habitukseltaan elokuvien amerikkalaisten pikkukaupunkien perikuva, jonka keskelle on putouksen lisäksi isketty pieni pala Las Vegasia. Pääkatu oli kuin suoraan huvipuistosta karkkikauppoineen, kauhulinnoineen ja vahamuseoineen.  Lisäksi Niagara Falls on talvisin lähes autio. Koko 1,5 vuorokauden aikana taidettiin nähdä yhteensä 40 turistia ja me käveltiin paljon.

En itse tykännyt kaupungista juurikaan, vaikka visiitti muuten olikin hyvä ja putoukset niitä paikkoja, jotka pitäisi nähdä ainakin kerran elämässä. Oltiin yötä Howard Johnson By The Falls -hotellissa, joka low seasonin takia tarjosi huoneitaan hyvällä hinnalla, minkä lisäks check-inin yhteydessä meidät yllätettiin vielä ilmaisella huoneen korotuksella.

Putousten ja mieluisan hotelliyllärin lisäksi respan suosittelema ruokapaikka oli ehdottomasti jakamisen arvoinen kokemus. Syndicate Restaurant & Brewery oli keskustasta noin 30 minuutin kävelymatkan päässä, mutta köpöttely sinne palkittiin maistuvalla lounaalla ja oman panimon oluilla, joista belgialaistyylinen witbier ja lager toimivat ainakin erinomaisesti.

Niagara Fallseille tuskin tulee ainakaan heti palattua, mutta putoukset ja alueet olisi kiva nähdä kesäaikaan, jolloin ulkona olemisesta nauttii enemmän ja alue on hieman eläväisempi. Kaiken maailman huvituksia ja vesipuistokolossia katsellessa tuli kanssa mieleen, että kesäinen Falls toimii todennäköisesti erinomaisesti varsinkin lapsiperheille. Kaupungin laitamilta löytyy myös outlet-alue, mikäli shoppailu kiinnostaa.

Kanada: Montreal – Niagara Falls -bussimatka

Montrealissa en kerinnyt kauaa olemaan. Yksi yö tyttöystävän vaihtokämpillä, pientä koomaa ja yöbussilla kohti Niagaraa. Oltiin jostain syystä valittu kulkuvälineeksi Greyhoundin bussi, joka näin jälkeenpäin ajatellen ei todellakaan ollut fiksu valinta. Turha tosin surkutella, kun tortut on jo tossuissa.

Greyhoundissa on pari pientä ongelmaa, jonka takia suosittelen Megabussin palveluksia, ellei Greyhound sitten satu olemaan tuntuvasti halvempi.

Ensimmäinen miinuspuoli on se, että lipun ostaminen Greyhoundin bussiin ei takaa paikkaa bussissa. Siihen ei meinaan kuulu tiettyä paikkaa vaan istumapaikat määräytyvät first come, first served –meingillä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että bussiasemalle on tultava 1-2 tuntia ennen bussin lähtöä jonottamaan (2h ennen NYCin bussia).

Toinen miinuspuoli on puhtaasti reittikohtainen: Greyhoundilla ei ole suoraa kuljetusta Montrealista Niagaralle tai edes Torontoon, vaan pitää vaihtaa Ottawan koruttomalla bussiasemalla. Odottelua on 1.-1,5h vuorosta riippuen ja itse asemalla ei ole yhden päivisin auki olevan patonkipaikan lisäksi mitään muuta. Vaihdot sujuvat päivällä vähän mukavammin, mutta siinä taas menettää yhden lomapäivän ja yöbussissa taas yöunensa.

Me oltiin tosiaan valittu päivän säästämiseksi tietenkin yöbussi ja matka nyt meni ilman sen suurempia ongelmia, muttei se kivaa ollut. :)

Megabussilta löytyy suora kuljetus Montrealista Torontoon ja mahdollisesti jopa Niagara Fallsiin.

Kanada: Kohti Montrealia

Viiden päivän visiitti Suomeen sujui hyvin ja olisin voinut olla ehkä hetken pitempäänkin, mutta toisaalta mukava olla taas reissussa.

Lento Helsinki-Vantaalta Reykjavikin ja Toronton kautta Montrealiin sujui leppoisasti. Vaihdot olivat helppoja Toronton maahantulojonoja lukuun ottamatta. Myös lennot menivät yllättävän joutuisasti. Iso kiitos henkilökohtaisen kosketusnäytöllisen viihdelaitteen Icelandairin lennoilla.

En ollut bookannut matkalle yhtään ruokaa (ne ei kuulu hintaan), vaan vetelin himassa tehtyjä sämpylöitä ja lennolla tarjottavia limppareita ja mehuja. Yksi bisse oli tosin pakko ostaa reissun kunniaksi varsinkin, kun kyseessä oli Gullfossin merkeissä ensimmäinen kosketus issikkaoluseen.

Joka tapauksessa, Iceland Airin palvelu ja 350€ hintainen lento Montrealiin oli kaikin puolin positiivinen kokemus.